Kun kaupunkien hoivaan liittyvät rakenteet ja palvelut ovat muutoksessa, yhteisölähtöisen kaupunkihoivan merkitys ihmisten arjessa kasvaa. Arjen kaupunkihoiva on alhaalta ylöspäin suuntautuvien käytäntöjen ja hyvinvointivaltion rakenteiden välimaastossa tapahtuvaa toimintaa. Se on usein vapaaehtoista, väliaikaista ja epätasaisesti jakautunutta, mikä haastaa kaupunkihoivan pitkäjänteisyyttä.

Kaupunkitutkimuksessa keskustelu välittävistä kaupungeista on nostanut esiin ajatusta kaupungeista sekä hoivan kohteina että sen käynnistäjinä, tuottajina tai välittäjinä. Keskustelussa painottuu tarve kaupunkiympäristöille, jotka tukevat kaupungin ja sen erilaisten – ja erilajisten – asukkaiden hyvinvointia. Tunnetut hoivaetiikan tutkijat Bernice Fisher ja Joan Tronto ovat määritelleet hoivan olevan ”maailman ylläpitämistä, jatkamista ja korjaamista siten, että voimme elää siinä niin hyvin kuin mahdollista”. Kuten Aukion tämän teemakokonaisuuden johdannossa todetaan, Fisherin ja Tronton määritelmä sopii myös kaupunkeihin: Kaupungissa, jossa annetaan mahdollisuuksia hoivalle ja huolenpidolle, asukkaiden on hyvä elää riippumatta kunkin lähtökohdista, statuksesta tai asemasta yhteiskunnassa.

Hyvinvointivaltion rakennemuutokset ja kiristyvä taloudellinen tilanne ovat johtaneet kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja hoivan järjestämisen muutoksiin. Tämän seurauksena hoivan ja huolenpidon muodot ovat sirpaloituneet ja syrjäyttäneet ihmisiä virallisen hoivajärjestelmän ulkopuolelle. Yhteiskunnallisten kehityskulkujen seurauksena virallisen hoivan rinnalla merkitystään ovat vahvistaneet epämuodolliset hoivan infrastruktuurit, eli rakenteet, toiminnat tai verkostot, jotka tarjoavat yksilöille ja yhteisöille tukea ja palveluita arjen hyvinvointiin virallisten järjestelmien ulkopuolella. Hoivan infrastruktuurit syntyvät usein yhteisöjen, sosiaalisten yritysten tai kansalaisjärjestöjen aloitteesta, jotka omaksuvat uusia rooleja hoivan tarjoajina. Usein tällaiset aloitteet pyrkivät edistämään kaupunkilaisten hyvinvointia naapurustoissa ja lähiöissä, joissa virallista tukea ei ole saatavilla.

Emma Power on kollegoidensa kanssa kuvannut hoivan muutosta käsitteellä ”varjohoivan infrastruktuurit” (shadow care infrastructures). He haluavat käsitteen avulla tutkia sitä, miten ihmiset selviytyvät talouden rakennemuutosten ja hyvinvointiuudistusten aallokossa, ja millaisia näkymättömiä hoivan muotoja ja infrastruktuureja yhteiskunnallisten muutosten seurauksena muodostuu. He kuvaavat käsitteellä muodollisten ja epämuodollisten käytäntöjen yhdistelmää, joka voi tukea yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointia.

Tunnistimme Powerin ja kumppaneiden kuvaamia hoivan tai ”varjohoivan” infrastruktuureja tutkimusaineistoistamme Suomessa ja Isossa-Britanniassa. Nämä infrastruktuurit muodostuvat kaupungeissa arjen alhaalta ylöspäin suuntautuvien käytäntöjen ja hyvinvointivaltion rakenteiden välimaastossa. Isossa-Britanniassa Stoke-on-Trentin kaupungissa näitä infrastruktuureja syntyi ruuan lahjoittamisen ja jakamisen yhteisölähtöisissä hankkeissa ja Suomessa asuinalueella tapahtuvassa asukastoiminnassa Tampereen kahdessa eteläisessä lähiössä, Multisillassa ja Peltolammilla.

Vapaaehtoinen tuki vastaa arjen tarpeisiin

Tampereella ja Stoke-on-Trentissa julkisten palvelujen leikkaukset ja elinkustannusten nousu ovat aiheuttaneet haasteita ihmisten arjessa. Laadullisten ja etnografisten menetelmien avulla kerätyissä aineistoissamme epämuodolliset hoivan muodot tai infrastruktuurit syntyivät hyvinvointivaltion tarjoamien palvelujen ulkopuolella tai rinnalla ja usein erilaisten yhteisöjen ja ryhmittymien aloitteesta. Niille oli ominaista vapaaehtoisuus, epävirallisuus ja toiminta lähellä ihmisten arkea. Usein nämä hoivan muodot saivat alkunsa tilanteessa, jossa ihmisten saama virallinen tuki, kuten palveluihin pääsy, oli vaikeaa tai puuttui kokonaan.

Stoke-on-Trentin yhteisölähtöiset hankkeet keskittyivät ruoan jakamiseen ja välittämiseen. Keskeistä hankkeissa oli ihmisten perustarpeisiin vastaaminen tilanteessa, jossa ruoan ja energian hinnat olivat nousseet. Nämä hankkeet tarjosivat ihmisille esimerkiksi mahdollisuuden noutaa elintarvikkeita maksutta tai käydä syömässä lämmin ateria yhteisöhankkeen tiloissa. Hankkeiden tilat olivat myös lämpimiä paikkoja, joissa ihmiset pystyivät viettämään aikaa, jos lämmityskustannusten nousu aiheutti heille vaikeuksia pitää omia kotejaan tarpeeksi lämpiminä.

Toisin kuin Stoke-on-Trentissa, Tampereella hoivan ja huolenpidon kohteena oli hyvinvoinnin materiaalisten perustarpeiden täyttämisen sijaan oma asuinympäristö ja asukkaiden sosiaalinen hyvinvointi. Arjen hoivan kimmokkeena olivat asukkaiden havainnot asuinalueensa jäämisestä kaupunkikehityksen laitamille. Ihmiset kokivat, että Tampereen kaupunkikehityksen painopisteet eivät ulottuneet heidän asuinalueelleen vaan keskittyivät kaupungin keskustaan ja muille imagoltaan vetovoimaisille kaupungin alueille. Asukkaat olivat yrittäneet tuoda alueensa epäkohtia kaupungin organisaation tietoon, mutta he kokivat, että yrityksistä huolimatta heidän ääntään ei kuunneltu tai että sillä ei lopulta ollut merkitystä.

Tampereella asukkaat halusivat huolehtia siitä, että lähiympäristö, kuten oma asuintalo ja sen piha, yhteiset viheralueet tai asuinalue laajemmin, pysyisi kunnossa ja viihtyisänä. Heitä huoletti alueelta lakkautetut asukkaille tärkeät palvelut, kuten ikäihmisten kokoontumispaikka, jolla oli tärkeä merkitys asukkaiden sosiaalisen hyvinvoinnin tukemisessa. Myös terveyspalveluja oli keskitetty kauemmas. Asukkaat pyrkivät yhteistoiminnallaan osaltaan vastaamaan kohtaamiinsa muutoksiin. He pitivät huolta alueesta ja sen asukkaista esimerkiksi kunnostamalla yhdessä taloyhtiöiden pihoja, huolehtimalla alueellisten jätepisteiden siisteydestä, järjestämällä erilaisia aktiviteetteja naapurustolle tai käynnistämällä tavaroidenvaihtorinkejä. Naapurien kesken tarjottiin apua arjen asioissa, kuten kaupassakäynnissä tai lastenhoidossa.

Stoke-on-Trentissa pitkään jatkunut säästöpolitiikka oli saanut aikaan ongelmia, joita pahensivat Covid-19-pandemia ja elinkustannusten kuten energian ja ruoan hinnan nousu. Tämän seurauksena hoivan järjestämisen painopiste oli yhä enemmän yksilöllisten materiaalisten tarpeiden lyhytaikaisessa täyttämisessä, mikä itsessään voi heikentää pyrkimyksiä kohti kollektiivisempaa hoivaa korostavia tiloja ja käytäntöjä, jotka edistäisivät pitkäjänteisemmin kaupunkilaisten hyvinvointia.

Tampereella hoivan tarpeet nousivat esiin julkisiin palveluihin kohdistuneiden säästötoimien sekä kaupunkiympäristön ja -infrastruktuurin puutteellisen kunnossapidon muodossa. Tilanne saattoi olla muuttumassa, sillä aineisto kerättiin ajankohtana, jolloin tutkimuksen kohteena olevilla asuinalueilla käynnissä ollut kaupungin lähiökehityshanke ei ollut edennyt vielä kovin pitkälle. Kaupungin lähiöhanke pyrki tunnistamaan alueiden kehittämistarpeita ja käynnistämään kehityshankkeita. Tulevaisuuden kehittämissuunnitelmissa oli lisätä alueilla asuinrakentamista sekä julkisia palveluja, kuten sosiaali- ja terveyspalveluja yhteenkokoava hyvinvointikeskus.

Eriarvoisesta jakautumisesta kestäviin toimintamalleihin

Hoiva ja huolenpito jakautuu muuttuvissa kaupungeissa epätasaisesti. Kollektiiviset kaupunkihoivan muodot ovat jatkuvasti muuttuvia ja kontekstisidonnaisia muotoutuen paikallisten yksilöiden ja yhteisöjen resurssien, kyvykkyyksien ja voimavarojen pohjalta. Molemmissa tapausesimerkeissämme kaupunkilaisten oli löydettävä tapoja huolehtia toisistaan ja ympäristöstään tilanteessa, jossa viralliset tahot olivat osittain vetäytyneet.

Kun varjohoivan infrastruktuureja tai hoivakollektiiveja (care collectives) syntyy arjen tasolla, on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaisia vaatimuksia tällaiset hoivan muodot asettavat yksilöille ja yhteisöille. Jos hoivan järjestämisen vastuu siirtyy yhä enemmän yksilöille tai paikallisille yhteisöille, riskinä on hoivavastuun jakautuminen epätasaisesti. Näissä tilanteissa vastuun on huomattu kohdistuvan tietyille ryhmille, kuten naisille.

Stoke-on-Trentin yhteisöorganisaatioita johtavat pääosin naiset, jotka työskentelevät yleensä vapaaehtoisesti yhteisön ylläpitämiseksi. Toisaalta epämuodollinen hoiva, joka usein perustuu ystävyyssuhteisiin ja vapaaehtoisuuteen, voi sulkea osan ihmisistä sen ulkopuolelle. Tampereella epämuodollisia hoivan muotoja vaikutti syntyvän helpommin niiden asukkaiden kesken, jotka jakavat samankaltaisen elämäntilanteen. He kohtaavat vertaisiaan hakiessaan lapsia päiväkodista tai ulkoiluttaessaan koiria, mikä voi mahdollistaa vaivattomamman pääsyn muiden asukkaiden tarjoamaan kollektiiviseen hoivaan. Siksi ne ihmiset ja heidän hoivatarpeensa, jotka eivät jaa samanlaista elämänvaihetta tai samantyyppistä kulttuurista taustaa tai historiaa, voivat jäädä arjen kaupunkihoivan ulkopuolelle.

Arjen kaupunkihoivan epätasa-arvoisen jakautumisen ohella toinen tärkeä kysymys on epämuodollisen hoivan jatkuvuus sen pohjautuessa usein vapaaehtoistoimintaan. Kestäviä toimintamuotoja voikin löytyä solidaarisuustalouden alla käytävästä keskustelusta. Solidaarisuustaloudella tarkoitetaan toimintaa, joka pyrkii vahvistamaan hyvinvointia demokraattisesti ja luomaan yhteisöllisiä, taloudellista kestävyyttä ja tasa-arvoa voimistavia toimintatapoja, kuten osuuskuntia. Myös valtion tai muiden julkisten tahojen mahdollisuudet tulla vastaan, tukea ja hyödyntää varjohoivaa voisi tarjota mahdollisuuksia juurruttaa moninaisia hoivan infrastruktuureja kaupunkien arjessa.

Lähteet

Bowlby, S., & Jupp, E. 2021. Home, inequalities and care: Perspectives from within a pandemic. International Journal of Housing Policy, 21(3), 423–432.

Fisher, B., & Tronto, J. 1990. Toward a feminist theory of caring. Teoksessa E. Abel & M. Nelson (toim.), Circles of care: Work and identity in women’s lives (pp. 35–62). State University of New York Press.

Gabauer, A., Knierbein, S., Cohen, N., Lebuhn, H., Trogal, K., Viderman, T., & Haas, T. 2021. Care and the city. Routledge.

Heiskanen, K., & Häikiö, L. 2024. ”Ku meiltä katkastaan se elämänlanka” — Sosiaalisen tilan merkitys ikääntyneillä. Alusta! https://blogs.tuni.fi/alustalehti/2024/05/21/ku-meilta-katkastaan-se-elamanlanka-sosiaalisen-tilan-merkitys-ikaantyneilla

Jupp, E. 2022. Care, crisis and activism: The politics of everyday life. Policy Press.

Kymäläinen, P., & Kuoppa, J. 2025. Transforming social infrastructures: How to promote just and caring suburban spaces? Cities, 163, 106059.

Lehtonen, P. & Jupp, E. 2025. Care infrastructures in disadvantaged neighbourhoods at times of welfare state change: Finland and UK compared. Urban Planning, vol 10, 1–19. https://doi.org/10.17645/up.10093

Lundman, R. 2023. Lähiöt tarvitsevat huolenpitoa ja hoivaa. Alusta!. https://www.tuni.fi/alustalehti/2023/03/28/lahiot-tarvitsevat-huolenpitoa-ja-hoivaa/

Power, E. R., Wiesel, I., Mitchell, E., & Mee, K. J. 2022. Shadow care infrastructures: Sustaining life in post-welfare cities. Progress in Human Geography, 46(5), 1165–1184.

Williams, M. J. 2017. Care‐full Justice in the City. Antipode, 49(3), 821–839.

Williams, M. J. 2020. The possibility of care-full cities. Cities, 98, 102591.