Aukio vanhoin ja uusin linssein

31.01.2025
Mikko Saukkomaa

Kaupunkien kasvu on tuonut niin mahdollisuuksia kuin uusia uhkakuvia perinteisille aukioille. Globaalin markkinatalouden aikakaudella aukiot ovat ennen muuta alustoja, joissa käyttäjät, pääoma ja informaatio risteävät.

Aukiot ennen

1800-luvun teollisten kaupunkien kasvu vaati uuden kokoluokan bulevardeja ja aukioita, jotka herättivät närkästystä kulttuurikonservatiivisissa piireissä. Itävaltalainen kaupunkiteoreetikko Camillo Sitte kritisoi ankarasti aikansa moderneja aukioita Keski-Euroopassa ja vaati paluuta suljettuihin aukioihin, jotka muodostaisivat mittasuhteiltaan kauniin kokonaisuuden, kannustaisivat kaupunkilaisia oleskelemaan ja säästäisivät rahaakin yhdistämällä julkisivuja toisiinsa. Kaupunkitilaa olisi kehitettävä vähitellen yksittäisillä ratkaisuilla eikä irrallisilla monumenteilla.

Sitten näkemyksillä oli merkittävä vaikutus saksankielistä kirjallisuutta seuraaviin suunnittelijoihin. Lukuisat suomalaiset arkkitehdit, kuten Bertel Jung ja Lars Sonck, innostuivat ajatuksista ja toivat niitä mukaan suunnitelmiinsa. Perinteiset aukiot eivät kuitenkaan kokeneet uutta nousukautta, sillä teollistumisen vauhti ja sotien tuhot kannustivat suunnittelijoita viemään modernismin aatteita vielä aikaisempaa pidemmälle. Historialliset aukiot muuttuivat vähitellen parkkipaikoiksi, kun taas uuden sukupolven aukiot löysivät paikkansa ostoskeskusten ”rauhoitetuilta” kävelyalueilta. Yhdyskuntarakenne levisi niin valtoimenaan, ettei Sitten taiteellisille pohdinnoille juuri jäänyt sijaa.

Modernismin ihanteet päätyivät ankaran arvostelun kohteeksi 1960- ja 70-luvuilla. Anglo-amerikkalaiset kirjoittajat, kuten Jane Jacobs, Lewis Mumford, Kevin Lynch ja Christopher Alexander, vaativat arkkitehdeiltä ja suunnittelijoilta enemmän huomiota kaupunkiympäristön vivahteikkuudelle ja yksityiskohdille, joilla oli tavaton merkitys kaupunkilaisten jokapäiväiselle elämälle. Aukiot voisivat olla ympäröivän kaupunkielämän taitekohtia, joissa eri alueiden asukkaat jakavat ja kehittävät tilaa keskenään.

Aukiot nykyään

Kaupunkitilan jakaminen vaatii päällekkäisyyden ja vaihtuvuuden hyväksymistä, mikä on osoittautunut suunnattomaksi käytännön haasteeksi suomalaiselle kaavoitukselle. Vaikka yleinen kiinnostus historiallisia aukioita kohtaan on kasvanut ja suunnittelijat ovat kehittäneet osaamistaan aukioiden entisöimiseksi, kyse on ennemmin ollut matkailijoiden houkuttelusta ydinkeskustaan kuin aukioiden renessanssista. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on tuominnut rajusti Jätkäsaaren harvat kokeilut tiiviiden piazzamaisten aukioiden kanssa. Vaatimukset uudenlaisille aukioille vaikuttavat olevan lähes kohtuuttomia, sillä niiden toivotaan tarjoavan viihtyisää viherympäristöä ja palveluita, mutta toisaalta ne eivät saisi millään lailla häiritä paikallisten asukkaiden arkea tai tuottaa liikaa tuskanhikeä veronmaksajille.

Suurimpien kaupunkien käytetyimmät aukiomaiset tilat löytynevätkin kauppakeskusten auloista, jotka ovat kätevästi saavutettavissa niin joukkoliikenteen kuin autojen avulla. Raideliikenteen asemien kohdalle kohonneet monikerroksiset kauppakeskukset ovat eräänlainen vastareaktio aiemmille peltomarketeille, jotka hajaannuttivat yhdyskuntarakennetta ja tukivat yksityisautoilua muun liikenteen kustannuksella. Mammuttimaisten rakennelmien käytävät sekä hallit yhdistävät niin pienet kuin suuret liikkeet saman katon alle ja räjäyttävät arkkitehtoniset mittakaavat tyylisuuntineen. Sisällä kulkeville ihmisvirroille kehitetyt oleskelumahdollisuudet toimivat kuluttajien viihdyttämiseksi asioinnin ohessa, kun taas kauppakeskusten ulkopuoliset tilat toimivat kuluttajien ohjaamiseksi rakennuksen sisäpuolelle. Markkinaehtoinen toimintatapa syö samalla ympäröivän alueen houkuttelevuutta ja paikallisten aukioiden suosiota.

Yksityisen sektorin kasvanut rooli kaupunkitilan kehittäjänä ja ylläpitäjänä on herättänyt muutoinkin huolia. Jälkiteollisiin kaupunkeihin suhtauduttiin vielä 1980-luvulla suurella innostuksella, mutta jatkuva gentrifikaatio on kyseenalaistanut kehityksen hyödyt paikallisille. Esimerkiksi Sharon Zukinin mukaan yksityinen sektori hyödyntää vuosikymmenien aikana kehittynyttä autenttista kaupunkielämää, jotta paikalle voi houkutella maksavia asiakkaita. Aukiomaiset tilat puhdistuvat kuluttajille ikävistä ilmiöistä, kun paikalle saapuu jatkuva vartiointi ”häiriökäyttäytymisen” varalta. Vaikka Zukinin kuvaamat anglo-amerikkalaiset käytännöt ovat edelleen omalla tasollaan, yksityiset vartiointiliikkeet ja valvontakameroiden rivistöt ovat käyneet myös Suomessa tutuiksi kenelle tahansa kaupunkien keskustoissa liikkuvalle.

Aukiot jatkossa

Tietotekniikan kehitys on tuonut fyysisten aukioiden rinnalle eräänlaiset etäaukiot, jotka ovat antaneet mahdollisuuksia niin ruohonjuuritason toiminnalle kuin myös virallisille viestinnän kanaville. Älylaitteiden aikakautena kaupunkilaisista on kehittynyt verkosto, joka muovaa aukiomaisia tiloja halujensa mukaisesti. Käyttäjä saattaa esimerkiksi kutsua spontaanisti kokoon kymmenittäin muita käyttäjiä fyysiseen tilaan, jota ei ole koskaan suunniteltu kokoontumisiin. Näin hän rakentaa oman aukion – ainakin hetkeksi. Toisaalta viranomaiset kykenevät halutessaan hallinnoimaan myös etäaukioita voimakkaalla kädellä, kuten Kiinassa ja Venäjällä on toimittu mielenosoitusten estämiseksi. Etäaukioiden omistajina toimivat teknologiajätit ovat samoin huolestuttavan epäjohdonmukaisia toimintatavoissaan ja saattavat hillitä asiakkailleen epämieluista aktivismia. Kokonaisuudessaan etäyhteydet silti helpottavat kokoontumista, koska käyttäjät keksivät jatkuvasti uusia tapoja kiertää valtaapitävien rajoituksia.

Fyysisetkin aukiot ovat muutoksessa verkkoliikenteen kasvun myötä. Niiden suosio, ja välillä koko ympäröivän alueen suosio, riippuu helposti tykkäysten määrästä Instagramissa tai TikTokissa. Paikan historiallisuus antaa nostalgiapisteitä, mutta massat saapuvat muodin huipulla olevien ilmiöiden, kuten omalaatuisten palveluiden ja tapahtumien perässä. Ajastaan jälkeen jääneet aukiot saattavat puolestaan menettää suosionsa kokonaan, jos niiden elinvoima on ollut ainoastaan peruspalvelujen varassa. Suunnittelijoiden on siis taiottava aukioille tarinoita, jotka ovat tärkeitä niin paikallisille kuin kansainvälisille vierailijoille.

Lopulta voinee todeta, että Sitten peräänkuuluttamat arvot ovat palanneet tärkeään rooliin aukioiden kehityksessä. Vaikka modernismin vuosikymmenet kehittivät yhtenäistä rakennetun ympäristön kieltä nykyaikaiselle ihmiselle, myöhemmät suunnittelijat ovat jälleen pohjanneet työnsä paikallisen kulttuurin ja luonnon tuntemukselle. Toisaalta aukiot kautta maailman muistuttavat enenevissä määrin toisiaan niin suunnittelun kuin käyttönsä suhteen, sillä globaalien pääomien, ihmisten ja informaation virrat ovat linkittyneet toisiinsa. Virtojen risteyksissä olevat aukiot säkenöivät, kun taas sivuun jäävät lakastuvat ja kuihtuvat pois.

Kirjoittaja

Mikko Saukkomaa

FM Mikko Saukkomaa on opiskellut kaupunkisuunnittelua ja -designia niin Lontoossa kuin Helsingissä. Lopputyössään hän tutki Turun Aurajoen rantoja oleskelukäytön näkökulmasta: http://hdl.handle.net/10138/575701