Kenen ehdoilla kaupunkikuvaa rakennetaan ja millaiset arvot sitä ohjaavat? Tarkastelemme Helsinki Gardenin suunnitteluprosessin kautta sijoittajavetoisen kaupunkikehittämisen ja kulttuuriperinnön vaalimisen yhteensovittamattomuutta.

Kenen ehdoilla kaupunkikuvaa rakennetaan ja millaiset arvot sitä ohjaavat? Helsinki Garden on Olympiastadionin kulttuuriympäristöön kaavailtu monitoimiareena, jonka suunnitteluprosessi avaa kysymykseen olennaisia näkökulmia. Hankkeesta käytävässä keskustelussa nousee esille kaksi vastakohtaista näkökulmaa: kaupunkikehityksen ja suojelun näkökulmat, jotka törmäävät arvioitaessa paikan arvoja ja hankkeen sopeutumista ympäristöönsä. Samalla törmäävät kaksi hyvin erilaista ymmärrystä kaupunkikuvasta.

Kaupunkikehityksen näkökulmasta Helsinki Garden on ”visionäärinen kaupunkikehityshanke, joka lisää Helsingin vetovoimaa” ja ”tarjoaa huippulaatuisella teknologialla ja palvelusuunnittelulla puitteet maailmanluokan tapahtumille ja paikallisten asukkaiden ympärivuotisille palveluille”, kuten hankkeen verkkosivulla mainitaan. Hankkeen erityisenä piirteenä on suunnitteluvarausmenettely, jossa kiinteistökehittäjä neuvottelee kaupungin kanssa sopimuksen kunnan omistaman maan suunnittelemiseksi yksinoikeudella. Menettelyn keskeinen vaikeus on säilyttää tasapaino sopimussitovuuden ja kaavoitukselta edellytettävän riippumattoman demokraattisen päätöksenteon välillä.

Prosessin kulttuuriperinnön näkökulmasta käytävässä keskustelussa ovat puolestaan lähtökohtana alueella tunnistetut arvot. Läheisyydessä on Olympiastadionin ja Taka-Töölön valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt sekä Eläintarhan alue, jonka arvot on todettu kaupungin omissa selvityksissä.

Kaupunkikuva näkökulmien välissä

Tarkastelemme seuraavaksi, miten suojelun ja sijoittajavetoisuuden jännitteet ovat ilmenneet Helsinki Gardenin suunnitteluprosessissa ja sen kaupunkikuvallisia vaikutuksia koskevassa kamppailussa. Jatkamme näin akateemista ja yhteiskunnallista keskustelua kulttuuriperinnön ja kiinteistökehityksen jännitteistä. Menetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi, ja aineistona ovat hankkeen suunnittelu- ja päätösasiakirjat ja lausunnot sekä Helsingin Sanomien artikkelit. Niiden avulla tutkimme, miten kaupunkikuvaa on arvotettu ja miten kaupunkikuvallista yhteensopivuutta on määritelty päätöksenteossa sekä julkisessa keskustelussa.

Kaupunkikuva on käsitteenä vakiintunut, mutta sen tulkinta riippuu usein määrittelijästä. Maankäyttö- ja rakennuslaki ottaa selkeästi kantaa rakentamisen sopivuuteen suhteessa ympäristöönsä. Kaupunkikuva on siis jotain olevaa, jota vaalitaan ja johon uuden rakentamisen tulee sopeutua.

Yhteensopivuutta on kuitenkin mahdollista jäsentää monella eri tavalla. Paikkateoriaa ja ympäristön merkitystä tutkineen arkkitehdin Linda Groatin näkemys on yksinkertaistaen, että uusi arkkitehtuuri voi suhtautua ympäristöönsä neljällä tavalla. Ensimmäinen on, että uudelle rakennukselle ei esitetä mitään vaatimuksia sopeutua. Toinen on, että uuden rakennuksen tulee heijastaa nykyaikaa eikä sen siis tarvitse sopeutua ympäristöönsä. Kolmas tapa on korostaa uudessa rakennuksessa visuaalista yhtenäisyyttä ympäristöönsä nähden. Neljäs tapa on, että uusi rakennus ei sopeudu ainoastaan visuaalisesti olevaan ympäristöön vaan sopeutuminen osoittaa myös syvällistä ymmärrystä kontekstista. Kaikki nämä näkökulmat ovat läsnä Helsinki Gardenin vaiheissa ja havainnollistavat samalla suojelun ja kaupunkikehityksen näkökulmien erilaisia arvomaailmoja.

Helsinki Gardenin vaiheet

Helsinki Gardenin suunnittelu on kestänyt yli vuosikymmenen. Prosessi voidaan karkeasti jakaa valmistelu- ja kilpailuvaiheeseen (2014–2017) ja kaavavaiheeseen, joka jakautui osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan (OAS) ja kaavaluonnokseen (2018), kaavaehdotukseen ja kaavan hyväksymiseen vuonna 2020 sekä valitusprosessiin (2021). Kaupunkikuvan suojelun ja kaupunkikehittämisen väliset ristiriidat jakautuivat konfliktin lähtökohtien rakentumiseen valmistelussa, kaavaprosessin myötä voimistuneeseen konfliktiin ja lopulta sen sovitteluyritykseen.

Helsinki Garden -areenan idea tuotiin julkisuuteen jo vuonna 2008, ja konkreettinen hankesuunnitelma esitettiin 2012. Paikaksi ehdotettiin Mäntymäkeä Olympiastadionin ja Oopperatalon välissä. Kehitysyhtiö velvoitettiin tutkimaan myös muita mahdollisia sijainteja, ja vuonna 2016 päädyttiin paikkaan vanhan jäähallin vieressä. Hankkeesta järjestetyn kilpailun voitti B&M Arkkitehdit ehdotuksellaan ”Skrinnari”.

Hankkeessa on alusta alkaen haluttu toteuttaa massiivinen hybridirakennus, joka sisältäisi pääosin muita kuin liikunnalle tarkoitettuja neliöitä. Alkuvaiheessa sen piti käsittää noin 80 000 neliömetriä, mutta prosessin aikana se kasvoi laajuudeltaan miltei kaksinkertaiseksi. Kilpailun voittanut ehdotus käsitti 150 000 neliötä ja nousi paikoin 16 kerrosta korkeaksi. Kaupunkikuvan ja valtavan rakennushankkeen välinen ristiriita tuli ilmeiseksi.

Hanke eteni kaavaluonnokseen vuonna 2018, Osallistamis- ja arviontisuunnitelman, eli OAS:in aikana vastaanotetun kritiikin saattelemana. Kritiikin kärkenä oli rakennuksen suuri koko, ja kaupunkikuvallisten sopeuttamistoimenpiteiden toivottiin pehmentävän vaikutusta ympäristöön. Samalla hanke kuitenkin kasvoi laajuudeltaan, ja kehitysyhtiölle luvattiin lisäksi suoravarauksena arvokasta rakennusoikeutta muualta Helsingistä, jotta kannattavuus olisi taattu. Lopulliseen kaavaehdotukseen rakennuksen laajuutta supistettiin ja korkeutta madallettiin kosmeettisesti. Kaava hyväksyttiin vuonna 2020, jonka jälkeen Museovirasto teki siitä valituksen. Valitus hylättiin 2021 hallinto-oikeudessa, mikä teki mahdolliseksi hankkeen etenemisen toteutukseen.

Kamppailu kaupunkikuvasta

Kaupunkikuva ja yhteensovittaminen ymmärrettiin kaupunkikehitys- ja suojelunäkökulmista lähtökohtaisesti eri asioina. Suojelunäkökulmassa olivat lähtökohtana paikkaan kytkeytyvät kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot, jotka nähtiin yhteensovittamisen perustana ja suunnittelun reunaehtona. Näkökulma tukeutui kulttuuriperintöargumentointiin ja maankäyttö- ja rakennuslain pykäliin siitä, että kaupunkikuvan turmelemista on vältettävä ja että rakennuksen on sovelluttava rakennettuun ympäristöön ja maisemaan.

Groatin kategorioita soveltaen suojelukeskustelussa korostui paitsi rakennuksen visuaalinen jatkuvuus myös syvempi yhteys ympäristöön. Suojelurintama kritisoi ennen kaikkea massoitteluun ja rakennushankkeen mittakaavaan liittyviä ratkaisuja, jotka päätettiin jo projektin alkumetreillä ilman kaupunkilaisten osallistamista. Siksi niiden ratkaiseminen jatkokehittelyssä osoittautui mahdottomaksi, kuten Museovirasto lausunnossaan 19.6.2018 totesi: “Valtava koko on paikkaansa täysin sopimaton, eikä ristiriitaa voi ratkaista arkkitehtuurin keinoin.”

Kaupunkikehitysnäkökulmasta paikan kaupunkikuvallisia arvoja ja kaupunkikuvan muutosta vähäteltiin ja vedottiin siihen, että kaupunkikuva on makuasia. Hankkeen keulahahmon Timo Everin mielestä ”… alueen arvokkuus on saanut keskustelussa kohtuuttoman suuren roolin, sillä sitä on pidetty tuossa kohtuullisen pitkään tyhjillään ja parkkipaikkana” (HS 8.5.2015). Kaupunkikuva nähtiin rakennuksen arkkitehtuuriin liittyvänä suunnittelutehtävänä, johon pyrittiin vastaamaan kilpailulla ja kaavamääräyksillä. Mittakaava näyttäytyi kehitysyhtiölle olennaisena talouskysymyksenä ja lähtökohtana, josta ei voitu joustaa. Kaupunkikehityksen näkökulmasta kaupunkikuvaa rakennettiin siis uudella arkkitehtuurilla, jolle ei tarvinnut antaa erillistä ohjenuoraa yhteensovittamisen osalta, Groatin ensimmäisen kategorian mukaisesti. Tätä kuvasi korkeusvaatimusten lieventäminen kilpailussa ja ohjenuora: ”Lautakunta näytti vahvasti, että pitää antaa erilaisten kukkien kukkia. Halusimme antaa tilaa luovuudelle eikä pysyä perinteisessä kuviossa.” (HS 4.10.2016.)

Kaavaluonnoksen saamaan ankaraan kritiikkiin vastattiin madaltamalla korkeimpia kohtia ja supistamalla kokonaisalaa. Suojelunäkökulmasta hanketta ei silti ollut riittävästi tutkittu eikä kritiikin keskeiseen huoleen massiivisuudesta vastattu. Kaupunginmuseon mukaan kaavaehdotukseen ei ollut tehty toivottuja muutoksia eivätkä lisäykset uudisrakennuksen materiaaleista tai julkisivujäsentelystä “poista hankkeen keskeistä ongelmaa eli uudisrakentamisen valtavan volyymin, umpikorttelimaisen rakenteen, sen korkeuden ja sijoittumisen sekä rakennukseen sijoittuvien toimintojen sopimattomuutta paikkaan.” (Lausunto 29.5.2019.)

Kaupunkikehitysnäkökulmassa olennaisena piirteenä oli sopeuttamisen ohittaminen, joka ilmeni siinä, että paikan kaupunkikuvallisia arvoja vähäteltiin ja että kaupunkikuva nähtiin makuasiana ja kilpailu laadun takeena. Apulaispormestari Anni Sinnemäki totesi: ”Hanke muuttaa alueen luonnetta selkeästi —. Mutta se on vähän semmoinen makukysymys. — Sitä paitsi tämä tuloshan on saatu arkkitehtuurikilpailun perusteella.” (HS 26.3.2019).

Kaupunkikuva – kuva kaupungin arvoista

Helsinki Gardenin tulevaisuus on epävarma. Rahoitus ei ole vielä koossa, ja suunnittelualueen ulkopuolisesta rakennusoikeudesta on luovuttu. Kaupunki on myös luopunut markkinaehtoisuudesta hankkeen tontin suhteen ja laskenut sen hintaa 60 miljoonalla eli 75 prosentilla. Jan Vapaavuori, joka toimi Helsingin pormestarina vuosina 2017–2021, ajoi hanketta vahvasti, ja vuodesta 2023 alkaen hän on toiminut kehitysyhtiön hallituksessa. Garden onkin esimerkki yhteisten ja yksityisten arvojen ja etujen sekoittumisesta.

Helsinki Garden avaa tärkeitä kysymyksiä kaupunkisuunnittelulle. Miten kaupunkikuvan kysymyksiä voidaan käsitellä, jos sijoittajavetoisissa hankkeissa lähtökohdat lukitaan jo ennen prosessin alkua? Mikä rooli on kilpailuilla, jos niiden lähtökohdat eivät tee mahdolliseksi laatia paikkaan soveltuvaa suunnitelmaa? Mikä on kaupungin rooli kaupunkikuvallisten ratkaisuiden ohjaajana, jos valta luisuu sijoittajille? Voidaanko kaupunkikuvasta ylipäänsä keskustella yhteisin termein?

Kaupunkikuva on muutakin kuin arkkitehtuuria: se on kuva kaupungin arvoista. Kysymykset kaupunkikuvasta ja sitä ohjaavista arvoista ovat jatkuvasti ajankohtaisia, eikä Helsingistä puutu esimerkkejä. Esimerkiksi Elielin aukiolla lähtökohdaksi on otettu valtava neliömäärä kannattavuuden varjolla. Arkkitehtuurikilpailun tulos (Snøhettanin ”Klyyga”) osoittaa jälleen massiivisten hankkeiden haasteet kaupunkikuvallisesti herkissä paikoissa. Toisaalta Makasiinirannassa kaupunkikuvalliset tavoitteet ovat toimineet suunnittelua ohjaavina lähtökohtina, ja ensi palkinnon sai hienovarainen suunnitelma ”Saaret” (K2S).

Kaupunkikuvaa vaaliva kehittäminen on mahdollista, mutta se vaatii maiseman arvojen huomioon ottamista suunnittelun eri vaiheissa, jotta merkityksellinen sopeuttaminen on mahdollista. Kaupunkikuva on yhteistä omaisuutta, joka ei voi olla kaupan.

Lähteet

Garden, https://gardenhelsinki.fi/

Groat, Linda N 1994. Carbuncles, Columns, and Pyramids: Lay and Expert Evaluations of Contextual Design Strategies. Teoksessa B. C. Scheer & W. F. E. Preiser (toim.), Design Review: Challenging urban aesthetic control. New York: Chapman & Hall Inc, s. 156–164.

Hautajärvi, Harri & Heikonen, Juhana & Kummala, Petteri & Tuomi, Timo (toim.) 2021. Kenen kaupunki? Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kulttuuriympäristö törmäyskurssilla. Helsinki: DOCOMOMO Suomi-Finland.

Hautamäki, Ranja & Lindgren, Tommy 2025. Helsinki Garden ja kamppailu kaupunkikuvasta. Yhdyskuntasuunnittelu, 63(1), 77–105. https://journal.fi/yhdyskuntasuunnittelu/article/view/154853/106008

Helander, Vilhelm & Sundman, Mikael 1970. Kenen Helsinki: raportti kantakaupungista 1970. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö.

Helsingin Sanomat 8.5.2015; 4.10.2016; 26.3.2019.

Julin, Paula 2025. Tarkoitus pyhittää keinot: kiinteistökehittämisen ja kulttuuriympäristön suojelun diskurssit 2010-luvun suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa, esimerkkinä Tikkurilan kirkon kortteli. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Nousiainen, Reetta 2024. Sattuman varassa: Ristiriitaisuus rakennussuojelussa. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.