Maahanmuuttoa ilmiönä tulisi lähestyä elettynä kokemuksena ja arkisena kohtaamisena sekä näistä kertomista yhteisöllisen hoivan muotona. Lontoon Lewishamissa sijainneen the Migration Museumin yhteisötyö ja näyttelyt ovat oivallinen esimerkki radikaalin hoivan tilallisesta ja sosiaalisesta toteutumisesta urbaanissa ympäristössä.

Ihmiskunnan historia on muuttoliikkeiden ja maahanmuuton historiaa. Ihmiset ovat aina liikkuneet etsiessään parempia elinoloja, perustaneet uusia yhteisöjä ja kohdanneet toistensa erilaisuutta monissa sosiaalisissa, kulttuurisissa ja poliittisissa yhteyksissä. Näin ollen maahanmuutto olisi nähtävä perustavanlaatuisena osa-alueena inhimillistä olemassaoloa, eikä siihen pitäisi soveltaa yhä tiukkenevia säännöksiä ja kieltoja, kuten globaalit ja kansalliset muuttoliikeregiimit usein väittävät ja vaativat.

Jotta muurien ja rajojen rakentaminen sekä rajoittavien maahanmuuttopolitiikkojen toteuttaminen voidaan pysäyttää, on välttämätöntä omaksua uusi näkökulma maahanmuuttoon ilmiönä. On löydettävä ratkaisuja, joilla ei ylläpidetä yhteiskunnallisia jakolinjoja vaan luodaan yhdessä parempaa arkea ja tulevaisuuksia. Tämä vaatii muun muassa osallisuuden tilojen luomista. Yhteisötyö, jota Migration Museum on toteuttanut Lontoon Lewishamissa, on erinomainen esimerkki ratkaisusta, jossa kohtaamiset ja hoiva tulevat näkyväksi arjen eletyssä kaupungissa.

Kohtaaminen ja radikaali hoiva

Väitän, että maahanmuuttoa ilmiönä tulisi ymmärtää monitahoisena ja monimittakaavaisena kohtaamisena (encounter). Kuten Helen Wilson on todennut, maahanmuuton kontekstissa on tärkeää toki tunnustaa, että kohtaamisissa on usein kyse erilaisuudesta. Tästä näkökulmasta kohtaamiset sisältävät monia valtasuhteita, jotka voivat olla epätasa-arvoisia ja rakentuvat tilanteisesti intersektionaalisten positioiden kautta. Nämä valtasuhteet ovat kuitenkin jatkuvan uudelleen neuvottelun kohteena. Lisäksi Wilsonin mukaan ”erilaisuuksia” ei pidä käyttää perusteena esimerkiksi sosiaalisille erotteluille tai ulossulkeville yhteiskunnallisille käytännöille.

Toisaalta, kuten Wilson painottaa, kohtaamisiin liittyy aina mahdollisuus uuden ymmärryksen luomiseen ja muutokseen. Esimerkiksi yhdessä tekeminen luo mahdollisuuden yllätyksiin, toisin olemiseen ja asioiden uudella tavalla kuvittelemiseen. Kohtaamisilla on siis potentiaalia muuttaa asioita, suhteita ja käytäntöjä. Yhteisten kokemusten, tunteiden ilmaisun ja yhdessä tekemisen kautta ihmiset voivat oppia toisiltaan, rakentaa solidaarisuutta ja toteuttaa uusia tapoja elää yhdessä. Tämä ajatus kohtaamisesta on yhteydessä radikaalin hoivaetiikan ajatukseen.

Christina Clark-Kazak on todennut, kuinka radikaali hoivaetiikka kutsuu meitä lähestymään kohtaamisissa näkyviksi tulevia eroja ilman epäluuloa tai pelkoa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kuuntelemista, auttamista, sosiaalisten ja fyysisten tilojen yhteisluomista sekä oikeudenmukaisten ja sosiaalisesti kestävien yhteiskunnallisten käytäntöjen tukemista. Näin yhteisen tulevaisuuden rakentamisessa korostuvat ihmisten välinen yhteys, myötätunto ja empatia.

Radikaalin hoivaetiikan soveltaminen maahanmuuton ymmärtämiseen tarkoittaa useita käytännöllisiä asioita. Ensiksi meidän on lopetettava ajattelemasta maahanmuuttoa hallinnan ongelmana. Sen sijaan maahanmuuttajat on nähtävä ihmisinä, jotka ovat osa arjen hoivan ja inhimillisen keskinäisriippuvuuden verkostoja. Toiseksi meidän on tunnustettava tunnetyön merkitys kohtaamisissa, jotta luottamusta ja rauhanomaista rinnakkaiseloa voidaan julkilausutusti ja avoimesti rakentaa. Kolmanneksi meidän on tuettava yhteisölähtöisiä aloitteita, jotka edistävät hoivaan perustuvia kohtaamisia ja toimijuutta, kuten kielikoulutusta, kulttuurifestivaaleja, vapaaehtoistoimintaa ja muita arjen verkostoja. Yhdistämällä kohtaamisen ajatus hoivaetiikkaan on nähdäkseni mahdollista hahmotella myös maahanmuuttopolitiikkaa ja -käytäntöjä, jotka eivät perustu ulossulkemiseen ja kontrolliin, vaan solidaarisuuteen, vastavuoroisuuteen ja jaettuun vastuuseen.

Yhteisötyö eletyn maahanmuuton ymmärtämisessä

Erilaiset yhteisöaloitteet (community initiatives) tarjoavat konkreettisia esimerkkejä siitä, miten yksilöt, yhteisöt ja instituutiot sitoutuvat radikaalin hoivaetiikan edellyttämiin kohtaamisiin ja pyrkivät luomaan tiloja rauhanomaiselle rinnakkaiselolle. Seuraavaksi havainnollistan tätä esittelemällä tarkemmin Lontoossa sijaitsevan maahanmuuttomuseon tekemää työtä. Migration Museum perustettiin vuonna 2013 ja se on vuosien ajan järjestänyt pop-up-näyttelyitä eri puolilla Iso-Britanniaa. Vuodesta 2019 kevääseen 2025 museo sijaitsi Lewishamin ostoskeskuksessa, joka teki siitä henkisesti ja fyysisesti helposti lähestyttävän. Museon sijainti juuri Lewishamin kaupunginosassa on merkityksellinen myös siksi, että 48,5 % alueen väestöstä kuuluu etnisiin vähemmistöihin, joista monet ovat muuttaneet Britanniaan eri vuosikymmenten aikana.

Huolimatta Iso-Britannian vuosisatoja kestäneestä maahanmuuton ja siirtomaahistorian perinnöstä museo on maassa ainoa laatuaan. Museo on kamppaillut rahoituksen kanssa vuosia ja strategisena päämääränä on ollut pysyvien tilojen saaminen Lontoon keskustaan vuoteen 2028 mennessä. Museon fyysiset tilat kuitenkin suljettiin keväällä 2025, ja toiminta jatkuu toistaiseksi pop-up näyttelyiden ja tapahtumien muodossa. Toiminnan jatkon epävarmuus kertoo osaltaan vaikeiden kansallisten historioiden esittämisen haasteista, vaikenemisesta ja nykyisestä globaalista maahanmuuttovastaisesta puhunnasta.

Yhteisen tarinan luominen

Maahanmuuttajien ja heidän yhteisöjensä sisällyttäminen kansallisiin kertomuksiin on yleinen haaste Euroopan maissa. Yksi Lewishamin museon tehtävistä on ollut tuoda esiin pitkä maahanmuuton historia, joka on muovannut nyky-Britanniaa, sen kaupunkeja, kulttuureja ja yhteisöjä. Museon päänäyttely onkin nimetty All Our Stories – Migration and the Making of Britain. Näyttelyssä on historiallinen osuus, jossa käydään läpi ihmisten ja yhteisöjen muuttoliikkeitä jääkaudelta siirtomaa-aikaan, toiseen maailmansotaan, kylmän sodan päättymiseen ja nykypäivän pakotettuihin siirtymiin sekä EU:n maahanmuuttopolitiikan kiistanalaisiin kysymyksiin. Multimediaa hyödyntävä dokumenttielokuva osoittaa, että maahanmuutto on aina muovannut yhteiskuntia, eikä ole millään muotoa uusi ilmiö. Kuten museon verkkosivuilla todetaan:

Ihmisten liikkuminen eri aikakausina on syvästi muovannut maisemiamme ja kaupunkejamme, ruokavaliotamme ja muotiamme, kieltämme ja kulttuuriamme sekä ajatuksiamme ja uskomuksiamme. Maahanmuuton tarina on keskeinen osa sitä, keitä olemme tänään. Ja meillä kaikilla on henkilökohtainen yhteys tähän tarinaan. Mikä on sinun tarinasi?

All Our Stories -näyttely sisältää henkilökohtaisia, perheiden ja yhteisöjen tarinoita, valokuvia, videohaastatteluja, muistoesineitä, kirjeitä, ruokaohjeita, matkamuistoja ja matkustusdokumentteja – monenlaisia maahanmuuttoon liittyviä asioita. Näyttelyssä on myös interaktiivisia osioita, joihin jokainen voi osallistua esimerkiksi kirjoittamalla oman tai lähiomaisensa maahanmuuttotarinan tai jakamalla suvun ruokareseptin yhteiseen ”muistojen kokkikirjaan” (Kuva 1).

Syyskuussa 2024 museo avasi paikallisyhteisön kuratoiman näyttelyn nimeltä Inside / Outside and All in Between. Näyttelyn kokosivat viisi museon nimeämää yhteisökuraattoria. He tulivat eri etnisistä taustoista, olivat eri ikäisiä, ja heillä oli kiinteä yhteys Lewishamiin asumisen, työn, opiskelun tai vapaaehtoistyön kautta. Kilpailuun lähetettiin ehdolle yli 130 taideteosta, joista 22 valittiin mukaan ensimmäiseen näyttelyyn. Teoksien teemat kertoivat kodin etsimisestä, identiteetin rakentamisesta, liikkeelläolon muistoista, kuulumisen ja kuulumattomuuden kokemuksista sekä uusien tulevaisuuksien kuvittelusta (Kuvat 2 ja 3).

Saran, Ahmedin ja Imranin teokset kertovat maahanmuuton koetusta ja eletystä arjesta. Saran teoksessa ilmassa leijuva reitistö on leikattu Hong Kongin kartasta ja se kertoo erilaisista verkostoista ja muistoista, joita maahanmuuttajat kantavat mukanaan (Kuva 2). Ahmedin ja Imranin tarinallistetut omakuvat kertovat menetyksistä ja kaipuusta, mitä he kokevat asuessaan yksin kaukana perheestään (Kuva 3). Nämä ja muut näyttelyn teokset tekevät näkyväksi maahanmuuton arkisia neuvotteluja, kehollisia kokemuksia, tunteita, uusien taitojen oppimista ja oman paikan löytämistä maailmassa. Julkisen näyttelyn osana ne luovat myös kohtaamisia ja jopa uudenlaista ymmärrystä museovieraille siitä, miten maahanmuutto ja muuttoliikkeet kietoutuvat osaksi kaikkea yhteiskunnallista arkeamme.

Lopuksi

Migration Museumin näyttelyt ja yhteisötyö ovat erinomainen esimerkki siitä, kuinka maahanmuuttoa voidaan tarkastella arkisena kohtaamisena, elettynä kokemuksena ja näistä kertomista yhteisöllisen hoivan muotona. Museon pyrkimys sosiaalisen kestävyyden ja osallisuuden edistämiseen paikallisyhteisössä sekä maahanmuuton kansallisen kertomuksen laajentamiseen ovat keskeisiä tapoja rauhanomaisten yhteisösuhteiden tukemisessa globaalin liikkuvuuden aikakaudella. Kohtaamisten mahdollistaminen vaatii fasilitointia, “erilaisuuden” ylittämistä ja radikaalin hoivan potentiaalien tunnistamista sekä tunnustamista toiminnan kautta. Tämän vaikuttamistyön jatkuminen museon osalta toivoisi saavan tarvittavat taloudelliset ja fyysiset resurssit myös tulevaisuudessa.

Lähteet:

Clark-Kazak, Christina. 2022. Why Care Now in Forced Migration Research? Imagining a Radical Feminist Ethics of Care. ACME: An International Journal for Critical Geographies, 22(4): 1151–1173.

The Migration Museum, Lontoo, Lewisham. Näyttelyt All Our Stories – Migration and the Making of Britain & Inside / Outside and All in Between, https://www.migrationmuseum.org

Wilson, Helen, F. 2017. On geography and encounter: Bodies, borders, and difference. Progress in Human Geography, 41(4): 451–471. https://doi.org/10.1177/0309132516645958