Kompakti kaupunki sukupuolten tasa-arvon edistäjänä

12.12.2024
Arja Turunen

Keskustelua kaupunkirakenteen tiiviyden ja asuinympäristön yhteisöllisyyden merkityksestä sekä alueiden elävöittämisestä käytiin myös 1960-luvulla. Sukupuolten tasa-arvoa ajanut Yhdistys 9 huomautti tuolloin kaupunkisuunnittelun ja asuntorakentamisen liittyvän keskeisellä tavalla myös naisten ja miesten aseman ja yhteiskunnallisen roolin määrittelyyn. Yhdistys kritisoi puutarhakaupunki-ideologiaa perinteisen perheideologian tukemisesta, sillä se eristi perheet lähiöihin ja pakotti naiset perheenäidin rooliin. Yhdistys vaati kaupunkisuunnittelun uudistamista siten, että se tukisi perheen ja työn yhdistämistä, antaisi ihmisille mahdollisuuden tehdä yksilöllisiä valintoja ja vapauttaisi kotitöiden tekemisestä.

Ihanteena tiivis ja elävä kaupunki

Tässä kirjoituksessa kysyn, kuinka kaupunkirakenteen tiivistäminen ja lähipalveluiden tarjoaminen edistäisivät sukupuolten tasa-arvoa. Pohdintani perustuvat analyysiini 1960-luvulla käydystä lähiökeskustelusta, johon sukupuolten tasa-arvon näkökulmaa toi Yhdistys 9. Se oli vuosina 1966–1971 toiminut kansalaisjärjestö, jolla oli laaja tasa-arvoa koskeva ohjelma. Sen keskeisimmät tavoitteet olivat abortin laillistaminen, lasten kunnallisen päivähoitojärjestelmän luominen, äitiysloman pidentäminen, isyysloman käyttöönotto sekä työmarkkinoiden sukupuolittuneen hierarkian ja segregaation purkaminen. Yhdistys oli aikoinaan hyvin tunnettu, mutta sen toiminta erityisesti asumisen radikaalissa uudistamisessa on jäänyt vähemmälle huomiolle. Sen esittämät kysymykset ja huomiot ovat kuitenkin edelleen ajankohtaisia.

Radikaalit sukupuoliroolit 1960-luvulla

Yhdistys 9:n tavoitteet olivat lähellä aikakauden feministisen liikkeen tavoitteita, mutta Yhdistys 9 irtisanoutui feminismistä huomauttamalla, että sukupuolten tasa-arvoa tuli tarkastella myös miehiä koskevana kysymyksenä. Sen lähtökohtana oli ruotsalainen keskustelu, jossa sukupuolten asemaa ja yhteiskunnallista roolia jäsennettiin kolmen erilaisen sukupuolirooli-ideologian tai perhemallin mukaan.

Konservatiivisessa rooli-ideologiassa mies vastaa perheen elättämisestä ja vaimo omistautuu lasten ja kodin hoitamiseen. Tämä oli toisen maailmansodan jälkeen ihanteena myös Pohjoismaissa. Naisten palkkatyö alettiin kuitenkin nähdä Ruotsissa jo 1950-luvun aikana yhteiskunnan modernisaation ja sukupuolten tasa-arvon merkkinä. Sen edistämiseksi ehdotettiin, että naiset keskittyivät perheenäidin roolin vain lasten ollessa pieniä ja palaisivat työelämään näiden kasvettua isommaksi. Yhdistys 9 samoin kuin ruotsalaiset sukupuolirooliaktivistit nimesivät tämän maltillista sukupuolirooli-ideologiaa edustavaksi perhemalliksi, jossa työn ja perheen yhdistämistä tarkasteltiin vain naisia koskevana asiana.

Yhdistys 9:n näkökulmasta maltillinen rooli-ideologia ei edustanut sukupuolten tasa-arvoa. ”Niin kauan kuin miehellä on vain yksi rooli, ammattirooli, mutta naisella kaksi, äitiys ja työssäkäynti, tasa-arvo ei voi toteutua,” yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Margaretha Mickwitz huomautti (Könsrollerna – inte frontdelning utan primärrelationer. Nya Pressen 24.8.1965, 6.) Työnantajien näkökulmasta maltillinen rooli-ideologia tarkoitti sitä, että naiset olivat vain hankkimassa lisäansioita perheelleen eikä heille tarvinnut tarjota kokopäiväistä työtä tai etenemismahdollisuuksia. Perheenäidit eivät voineet panostaa uraan, koska työpäivän jälkeen heitä odottivat vielä kotityöt.

Yhdistys 9 edusti radikaalia sukupuolirooli-ideologiaa, jossa puolisot vastasivat perheen elättämisestä ja lasten kasvattamisesta yhdessä. Molemmat vanhemmat kävivät kokopäiväisessä työssä ja heillä oli mahdollisuus edetä urallaan. Lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta vanhemmat vastasivat yhdessä, ja myös isät pitivät osan perhevapaista. Jotta radikaalin sukupuolirooli-ideologian toteuttaminen olisi mahdollista, vaadittiin sekä asenteiden ja ajattelutapojen että yhteiskunnan rakenteiden ja toimintatapojen uudistamista.

Neuvokas keittiö -julkaisua varten otettu studiokuva 24.11.1967. (Julkaisija: Teollisuuden keittiöneuvonta. Foto Roos, Helsingin Kaupunginmuseo.)

Yhdistys omaksui sukupuoliroolin käsitteen alleviivatakseen, että sukupuoli on sosiaalinen ja kulttuurinen konstruktio: ”Useimmat niistä luonteenpiirteistä, ehkäpä kaikkikin, joita me olemme tottuneet pitämään maskuliinisina tai feminiinisinä eivät ole myötäsyntyisiä ominaisuuksia vaan kulttuurin luomia muotoja, joihin jokainen sukupolvi vuorollaan oppii sopeutumaan,” huomautti yhdistyksen jäsen Ritva Turunen. (Nainen ja hänen roolinsa II. Uusi Suomi 6.11.1965, 20.) Ajatukset naisista luontaisesti hoivaavina ja miehistä johtotehtäviin sopivina eivät siis perustuneet biologiaan vaan rooliajatteluun. Siten rooleja oli mahdollista myös muuttaa.

Yhdistys vaati työmarkkinoiden ja koulutuksen sukupuolittuneen segregaation purkamista sekä sitä, että työstä tuli maksaa sen vaativuuden, ei työntekijän sukupuolen mukaan. Vanhempien työssäkäynnin tueksi tarvittiin lasten kunnallinen päivähoito. Lisäksi tuli uudistaa kaupunkisuunnittelu ja asuntorakentaminen. Teemaan keskittyi yhdistyksen asumisryhmä, jonka jäseninä olivat arkkitehdit Kirsti Nordin, Egil Nordin ja Leif Sundström sekä toimittaja Jutta Zilliacus ja kirjastoalalla työskennellyt Ritva Sievänen-Allén.

Lähiöiden ankeuden ongelma

Yhdistys 9:n aloittaessa toimintaansa lähiöt olivat Suomessa varsin tuore ilmiö. Lähiörakentamisen tunnetuin ja ihailluin esimerkki oli Espoon Tapiola, joka perustui Väestöliiton johtajan Heikki S. von Hertzenin ajatuksiin luonnonläheisestä asumisesta ja edusti puutarhakaupunki-ideologiaa. Puutarhakaupunkien tavoitteena oli vapauttaa perheet kantakaupungin pienistä ja ahtaista asunnoista ja tiiviistä umpikortteleista kaupunkien keskustan ulkopuolella sijaitseviin luonnonläheisiin esikaupunkialueisiin. Asuntojen tuli olla tilavia ja valoisia ja perheenjäsenten hyvinvointia ja terveyttä edistäviä.

Nuori arkkitehtipolvi alkoi 1960-luvun puolivälissä voimakkaasti kritisoida puutarhakaupunki-ideologiaa siitä, että se eristi perheet yhteiskunnan ulkopuolelle. Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta asuntojen, työpaikkojen ja palveluiden kaavoittaminen omille alueilleen oli funktionaalista, mutta asukkaiden näkökulmasta epäfunktionaalista. Puutarhakaupungista oli pitkä matka töihin, vapaa-ajanviettopaikkoihin ja palveluihin, mikä lisäsi liikennettä. Palvelujen ja muiden virikkeiden puute teki asuinalueista tylsiä ja masennusta aiheuttavia. ”Ikävystyminen, stressi, alkoholismi, avioerot, itsemurhat, nuoriso-ongelmat ovat epäonnistuneen yhteiskuntasuunnittelun oireita,” nuoret arkkitehdit julistivat. (Asuntopäivät 66 -näyttelyjulkaisu, 1966, 46.)

Tapiola, lapset Kaskenkaatajan kahluualtaalla (Asuntosäätiö, KAMU Espoon kaupunginmuseo)

Tilalle vaadittiin kompaktikaupunkeja, joissa oli asuntoja, työpaikkoja ja palveluja sekä runsaasti mahdollisuuksia vapaa-ajanviettoon ja sosiaalisiin kontakteihin. Ihanteena oli perinteinen puutalokortteli: ”Ilmeisesti kuvitellaan, että tehdään suuri sosiaalinen palvelus kaupungin asukkaille, kun viihtyisä umpikortteli pikkupihoineen ja kujineen tasoitetaan nurmi- ja asfalttikentäksi, jonka johonkin nurkkaan rakennetaan ahtaita asuntoja sisältävä kerrostalo. Todellisuudessa tehdään kuitenkin vain palvelus vain keinottelijoille sekä tuhotaan asukkaiden viihtyvyys, kaupungin mittakaava ja omaleimaisuus.” (Asuntopäivät 66 -näyttelyjulkaisu, 1966, 20.)

Puutarhakaupungit sukupuolten tasa-arvon esteenä

Yhdistys 9:n näkökulmasta toimintojen eriyttämiseen perustuva kaupunkisuunnittelu edusti konservatiivista sukupuolirooli-ideologiaa ja teki vaikeaksi ja jopa mahdottomaksi toteuttaa radikaalia sukupuolirooli-ideologiaa. Puutarhakaupunki-ideologiassa asuinalueet olivat naisten ja lasten alueita, kun taas työpaikat ja kaupunkien keskusta miesten alueita, mikä eriytti sukupuolten elämis- ja kokemusmaailmoja toisistaan. Puutarhakaupunkien ongelmana oli myös niiden perustuminen ydinperheideologiaan. Kodit suunniteltiin ensi sijassa perheitä varten; lisäksi oli asuntoloita vanhuksia ja opiskelijoita varten.

Kirsti Nordin huomautti, että esimerkiksi käsityöläisperheen asunnossa yhdistyi ennen työnteko, asuminen ja sosiaalinen vuorovaikutus, mutta nyt suunniteltiin vain yhden perheen taloja. Kompaktikaupungissa radikaalin rooli-ideologian toteuttaminen oli mahdollista, koska työn, perhe-elämän ja sosiaalisen vuorovaikutuksen yhdistäminen oli vaivattomampaa. Radikaalia sukupuolirooli-ideologiaa edustavassa kaupunkisuunnittelussa samalla alueella oli erikokoisia asuntoja erilaisia perheitä ja elämäntilanteita varten. Yhdistys 9:n asumisajattelu edusti avoimen kaupungin ideaa, jossa ”katu on osa asunnosta ja kollektiivitoiminta on osa yksityis- ja perhe-elämästä”, kuten Nordin muotoili. (Miten ihmisen pitäisi asua? Suomen Kunnallislehti 10/1966, 643.) Tämä tarkoitti sitä, että eri ikäisille asukkaille oli runsaasti tarjolla toimintaa ja mahdollisuuksia kodin lähellä.

Elannon kansanruokala nro 8 Mannerheimintie 68 (ent. Turuntie 40) vuonna 1949. (Helsingin Kaupunginmuseo)

Paluu yhteisölliseen ja virikkeelliseen asumiseen

Aikuisille kompaktikaupungissa oli työpaikkoja, pienille lapsille oli päiväkoteja ja kaiken ikäisille harrastus- ja vapaa-ajanviettopaikkoja. Asukkaille oli tarjolla runsaasti palveluja, mukaan lukien edullisia kortteliravintoloita ja -keittiöitä, joissa perhe voi ruokailla tai hakea ruokaa kotiin. Tämä vähensi ruoanlaittoon, tiskaamiseen ja kaupassa käyntiin kuluvaa aikaa. Yksinasuville tai lasten kanssa kotona oleville vanhemmille kortteliravintola tarjosi myös mahdollisuuden ruokailla yhdessä toisten kanssa. Se vähensi yksinäisyyttä ja tarjosi mahdollisuuksia sosiaalisten kontaktien luomiseen.

Yhdistys 9:n ihanteena oli paluu umpikortteleihin, koska niihin mahtui enemmän asukkaita. Iso asukasmäärä taas teki palvelujen tarjoamisesta kannattavaa. Lasten leikkipaikat oli sijoitettu umpikorttelin keskelle, jotta ne olisivat lähellä kotia ja jotta vanhempien olisi helppo seurata lasten leikkejä ikkunasta. Yhdistys 9 käytti ideoidensa pohjana ruotsalaisen arkkitehdin Ingrid Jussilin suunnitelmia. Jussilin mallissa kortteli sisälsi päiväkodin, ravintolan, elintarvikemyymälän, siivous- ja pesulapalveluja sekä muita palveluja. Korttelin sisäänkäynnin yhteydessä oli porttivahdin toimisto; hän otti vastaan asukkaille lähetetyt paketit ja tiedonannot näiden ollessa pois kotoa. Autopaikat olivat korttelin alla parkkihallissa. Kävelymatkan päässä asuinalueen keskustassa oli lisää palveluja. Tärkeää oli, että asuinalueen oma elintarvikemyymälä oli myöhään auki, jotta siellä ehti asioida myös töiden jälkeen. Tiiviin umpikorttelin vastapainona oli sen lähellä sijaitseva puisto tai luonto.

Yhdistys 9:n asumisreformin ajankohtaisuus 2020-luvulla

Yhdistys 9:n ajatuksiin suhtauduttiin 1960-luvulla kiinnostuneesti, mutta ainoa ehdotus, joka toteutui, on lasten kunnallinen päivähoito. Yhdistyksen lakkauttamisen aikaan Suomen kaupungeissa oli käynnissä lähiörakentamisen buumi. Uudet alueet kaavoitettiin kompaktikaupungin idean mukaisesti tiiviisti isolle asukasmäärälle, mutta palvelut lähiöihin tulivat hitaasti. Ajatus työpaikkojen, palvelujen ja vapaa-ajanviettopaikkojen sijoittumisesta kodin lähelle ei toteutunut.

Suomessa on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua kaupunkirakenteen tiivistämisestä ja keskustojen elävöittämisestä (esim. Turtiainen, 1.5.2024). Keskustelussa ovat toistuneet 1960-luvulta tutut tavoitteet yhteisöllisyyden edistämisestä ja kivijalkakauppojen säilymisestä. Sukupuolten tasa-arvoa koskevat näkökulmat eivät tämän hetken keskustelussa korostu, mutta Yhdistys 9:n esittämät huomiot ovat edelleen ajankohtaisia.

Yhdistyksen tavoitteena oli vapauttaa ihmiset jäykistä sukupuolirooleista, jotta heillä olisi mahdollisuus elää yksilöllisempää, sosiaalisesti monimuotoisempaa ja erilaisia valinnanmahdollisuuksia sisältävää elämää. Kaupunki- ja asuntosuunnittelun tehtävänä oli edistää tätä tavoitetta sijoittamalla kodit, työpaikat, palvelut ja vapaa-ajanviettopaikat samalle alueelle ja tarjoamalla monipuolisesti erilaisia asuntoja. Yhdistys 9:n tarkoituksena oli saada kaavoittajat ja asuntojen suunnittelijat miettimään, millaisiin ajatuksiin perheestä tai sukupuolten rooleista heidän työnsä pohjautui. Suunnitellaanko asuntoja yksipuolisesti vain ydinperheille tai yksinasuville, jolloin perhetilanteen muutos tarkoittaa muuttoa eri alueelle, jolloin myös sosiaalinen ympäristö vaihtuu?

Toiseksi yhdistys halusi suunnittelijoiden kiinnittävän huomiota siihen, millaisia siirtymiä paikasta toiseen ihmisten arkielämään sisältyy, kun he kulkevat töihin, koulun, päiväkotiin, palvelujen äärelle, ostoksille ja harrastuksiin? Ovatko nämä siirtymät lyhyitä vai edellyttävätkö ne yksityisautoilua ympäri kaupunkia? Nämä kysymykset ovat edelleen relevantteja, kun mietitään, miten alueiden yhteisöllisyyttä lisätään ja miten niitä elävöitetään. Esimerkiksi Berliinin Kiez’ien eli kortteliasumisen helppoutta selittää lääkäripalveluiden sijoittuminen pieniin yksiköihin eri puolille kaupunkia isojen keskitettyjen terveysasemien sijaan (Turtiainen, 1.5.2024). Aikaa kulkemiseen tai perheenjäsenen kuljettamiseen kuluu vähemmän.

Yhdistyksen tavoitteena oli myös vähentää perhe-elämän kuormittavuutta. Vaikka einesten ja kodinkoneiden yleistyminen on helpottanut kotitöiden tekoa, erityisesti pienten lasten äidit tekevät edelleen runsaasti kotitöitä, jolloin heillä jää vähemmän aikaa harrastuksiin ja vapaa-aikaan. Tilastokeskuksen tutkijat Juha Haaranen ja Riitta Hanifi esittivät keväällä 2024, että perheenäitien kokema kuormitus selitti myös syntyvyyden laskua. Tutkijat kehottivatkin kiinnittämään enemmän huomiota pienten lasten äitien ajankäyttöön. (Ajankäytön vaihtuvat kuvat – mihin aikamme kuluu eri elinvaiheissa? Tilastokeskus 2.5.2024) Yhdistys 9 ehdotti tähän ratkaisuksi kotitöiden ulkoistamista. Kun kodin lähellä on pesula- ja siivouspalveluja sekä kortteliravintola, jossa perhe voi ruokailla tai hakea valmiin aterian, niin kotitöiden tekemiseen ja suunnitteluun sekä esimerkiksi kaupassa käyntiin kuluu vähemmän aikaa.

Kirjallisuus

Turtiainen, Suvi. 1.5.2024. Täällä on kaikki. Helsingin Sanomat.

Turunen, Arja 2023. Lähiösuunnittelu sukupuolten tasa-arvon esteenä? Yhdistys 9 ja vaatimukset asumisen uudistamisesta 1960-luvulla. Historiallinen Aikakauskirja 121:4, 380–392. https://www.historiallinenaikakauskirja.fi/wp-content/uploads/2024/05/HAik_4_2023_Turunen.pdf

Turunen, Arja 2024. Equality on male terms or reconstruction of gender roles? Association 9 and the Finnish sex role ideology of the 1960s. NORA Nordic Journal of Feminist and Gender Research, 32:2, 158–172. https://doi.org/10.1080/08038740.2024.2320629

Turunen, Arja 23.5.2024. Ei enää kotitöitä! Kollektiivipalvelut ratkaisuna sukupuolten tasa-arvoon. https://naistenasialla.fi/2024/05/23/ei-enaa-kotitoita/

Kirjoittaja

Arja Turunen

Arja Turunen on etnologian tohtori ja dosentti, joka on erikoistunut suomalaisen 1900-luvun feministisen liikkeen ja naisten arjen tutkimukseen.