Kulttuurista on tullut osa kaupunkikehittämistä. Kansainvälisesti levinneen luova kaupunki – suunnittelun paikallisia tulkintoja voidaan tutkia tarinankerrontana hyödyntämällä kirjallisuustieteen tutkimusmenetelmiä.

Suunnitteluideat matkaavat maailmalla alati kiihtyvän informaation aikakautena. Ne sisältävät voimakkaita mielikuvia tulevaisuudesta, kuten vakuuttavasti tarjotun ajatuksen, että luovuuteen ja kulttuuriin panostamalla kaupunkien talouskasvu ja menestys on taattu. Erilaisten tulevaisuustarinoiden vetoavuuteen vaikuttaa muun ohella paikan tunnemaisema: sen koettu ja kokematon historia. Tarinankerronta tutkimusmenetelmänä tarjoaa pääsyn näihin tulevaisuutta aktiivisesti muovaaviin todellisuuden kerroksiin, jotka voivat vaikeasti mitattavana tietona jäädä vaille huomiota.

Tässä kirjoituksessa pohdin, kuinka kansainvälisesti levinneen luova kaupunki -suunnitteluidean paikallisia tulkintoja voi lähestyä kirjallisuustieteen tutkimusmenetelmiä hyödyntäen. Kirjoituksen pohjana on vastikään käynnistynyt väitöskirjatutkimus Helsingin yliopiston Poliittisten, alueellisten ja yhteiskunnallisten muutosten tohtoriohjelmassa, joka kantaa työnimeä Kulttuurin omistajuus osana kaupunkikehittämistä — globaalisti matkaavan luova kaupunki -suunnittelunarratiivin tulkinta ja soveltaminen Suomessa 2000-luvulla.

Kulttuurin uusi rooli osana kaupunkikehittämistä

Viimeisten neljän vuosikymmenen aikana kulttuurin asema kaupunkikehittämisessä on vaihtunut tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ajavista päämääristä ensisijaisesti taloudellisiin tavoitteisiin. Kulttuuriin panostaminen nähdään nyt keinona turvata kaupunkien ja alueiden talouskasvua sekä edistää houkuttelevuutta ja kilpailukykyä osana asukkaista ja työvoimasta käytävää globaalia selviytymiskamppailua.

Klaus Kunzmannin mukaan muutoksen juuret juontavat ruotsalaisen aluetieteilijän Åke Anderssonin vuonna 1985 esittämään luovan alueen (engl. creative region) käsitteeseen ja teoriaan sen keskeisestä merkityksestä alueiden taloudellisessa kehityksessä. Anderssonin tuolloin julkaistussa luovuutta ja aluekehitystä käsittelevässä artikkelissa (engl. Creativity and regional development) luovuus sijoittuu tiedon eri muotojen luokittelussa hierarkian huipulle. Toiset puolestaan katsovat, että presidentti Ronald Reaganin neoliberalistiset pyrkimykset ja hänen Etelä-Kalifornian yliopistossa 19. huhtikuuta 1966 pitämänsä puhe luovasta yhteiskunnasta (engl. The Creative Society) loivat perustan sille, mistä myöhemmin muotoutui niin sanottu luova talous – keskustelu.

Vuosituhannen vaihteessa mielikuvat luovasta urbaanista tulevaisuudesta levisivät vauhdilla. Tässä ovat merkittävässä roolissa olleet Charles Landryn luovan kaupungin ja Richard Floridan luovan luokan kaltaiset käsitteet ja niihin liittyvät kertomukset riippumatta siitä, onko niiden avulla kulloinkin edistetty aidosti vai näennäisesti kulttuurivetoista kehitystä. Näiden ideoiden laajasta levinneisyydestä huolimatta on kuitenkin vähänlaisesti näyttöä siitä, että kulttuuriin ja luovuuteen investoiminen olisi tuottanut kaupungeille ja alueille pitkäaikaista taloudellista menestystä tai talouskasvua.

Massachusetts Institute of Technologyn toimesta Richard Florida nimettiin vuonna 2013 maailman vaikutusvaltaisimmaksi mielipidejohtajaksi. Sittemmin hän on Stanford Humanities -verkkojulkaisun haastattelussa todennut, ettei hänen luova luokka -teoriansa täysin heijastanut ympäröivän todellisuuden realiteetteja vaan muunteli niitä tavalla, joka yksinkertaisesti myisi parhaiten.

Kirjallisuustieteen näkökulmasta tämä voitaisiin käsittää myyttinä. Tunnetuimmassa teoksessaan The Sense of an Ending: Studies in the Theory of Fiction (1967) Frank Kermode väitti, että fiktiot eli mielikuvitukseen pohjautuvat kirjalliset teokset voivat menettää alkuperäisen merkityksensä ja muuttua myyteiksi silloin, kun niitä ei enää tietoisesti mielletä fiktioiksi. Kermoden mukaan fiktiot ovat muutoksen agentteja, kun taas myytit ovat hukanneet yhteyden aikaan eivätkä näin ollen palvele kehitystä ja ajassa eteenpäin kulkemista.

Edellä mainitut seikat herättävät tarpeen tarkastella kriittisesti, minkä vuoksi ja miltä osin kertomukset luovasta kaupungista ja luovasta luokasta ovat vedonneet tietyssä ajassa ja paikassa? Kuinka niitä on tulkittu, sovellettu ja ymmärretty tietystä maantieteellisestä sijainnista ja historiasta käsin paikan erityispiirteet huomioiden? Kuinka luotettavia maailmanlaajuisesti levinneiden tulevaisuustarinoiden paikalliset muunnelmat ovat olleet ja kenelle?

Tarinankerronta tutkimusmenetelmänä

Ihmisillä on sisäänrakennettu tarve hahmottaa todellisuutta tarinankerronnan kautta. Ajatus siitä, että elämme kertomusta, jolla on alku, keskikohta ja loppu meille ymmärrettävässä suhteessa keskenään, luo hallinnan tunnetta kaoottisessa ja arvaamattomassa maailmassa. Vahvojen kertomusten kantovoima ei ensisijaisesti perustukaan niiden välittämään informaatioon, vaan ennemmin niiden kykyyn vedota näihin perustavanlaatuisiin inhimillisiin haluihin ja tunteisiin, niin hyvässä kuin pahassa.

Näin ollen kertomukset vaikuttamisen välineinä ja mielikuvien muokkaajina kytkeytyvät saumattomasti yhteen tulevaisuuteen liittyvien toiveiden ja pelkojen kanssa. Se, minkälaisia tarinoita kaupungin tulevaisuudesta kollektiivisen unelmoinnin tuloksena syntyy, kantaa viestejä paikallisesta tunnemaisemasta: sen sävyistä, kerrostumista sekä moniäänisyydestä tai sen puutteesta historian, nykyhetken ja tulevaisuuden pohjana.

Tutkimukseni lähtökohta on hyödyntää kirjallisuustieteen käsitteistöä ja tekstianalyyttisiä työkaluja edellä mainittujen kerrosten tarkasteluun. Kun tutkimuksen kohteena ovat määrittelyä itsessään välttelevä, monitulkintainen kulttuurin käsite ja siitä kerrotut tulevaisuustarinat, ajaudutaan väistämättä kulttuurin omistajuutta, identiteettiä ja kollektiivista muistia koskevien kiinnostavien kysymysten äärelle.

Lähteet

Ameel, Lieven & Gurr, Jens & Buchenau, Barbara. (2023). Narrative in Urban Planning: A Practical Field Guide. Bielefeld: Transcript Verlag.

Andersson, Åke E. (1985). Kreativitet – StorStadens Framtid. Stockholm: Prisma.

Healey, Patsy. (2011). The universal and the contingent: Some reflections on the transnational flow of planning ideas and practices. Planning Theory 11(2), 188–207.

Häyrynen, Maunu & Wallin, Antti. (2017). Kulttuurisuunnittelu – Kaupunkikehittämisen uusi näkökulma. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kermode, Frank. (2000). The Sense of an Ending: Studies in the Theory of Fiction; with a New Epilogue (new ed.). Oxford: Oxford University Press.

Kunzmann, Klaus. (2004). Culture, creativity and spatial planning 1. Town planning review 75 (4), 383.

Miller, Toby. (2009). From Creative to Cultural Industries. Cultural Studies 23 (1), 88–99.

Sederholm, Marjaana. (2025). Kulttuurin omistajuus osana kaupunkikehittämistä — globaalisti matkaavan luova kaupunki -suunnittelunarratiivin tulkinta ja soveltaminen Suomessa 2000-luvulla. Julkaisematon tutkimussuunnitelma.