Suomen kasvukeskuksissa kaupunkikehitys on painottunut korkeisiin ja tiiviisiin rakennuskeskittymiin. Näiden rakenteiden taustalla on ajatus tehokkaasta saavutettavuudesta ja infrastruktuurin hyödyntämisestä. Mutta onko saavutettavuus vain etäisyyttä asemista ja palveluista, vai pitäisikö sitä tarkastella myös ajallisena ja kolmiulotteisena kokemuksena? Kun rakennukset kohoavat yhä korkeammalle ja tilan tarve kasvaa, voi syntyä paradoksi: tiiviiksi tarkoitettu ympäristö ei välttämättä olekaan sitä ajassa mitattuna. Tämä teksti pohtii, millaisia vaikutuksia kaupunkirakenteen pystysuoralla tiivistämisellä on arjen saavutettavuuteen.

Viimeaikainen kaupunkikehitys Suomen kasvukeskuksissa vaikuttaa perustuvan läjäämiseen. Toisin ja ehkä kauniimmin ilmaistuna kyse on kasautumishyödyistä ja liikenneinfrastruktuurin maksimaalisesta hyödyntämisestä. Kalliin infrastruktuurin maksimaalinen hyödyntäminen on järkevää. Kun liikennehubi on luotu ja ihmisvirrat suuria, niin liike-elämäkin kukoistaa. Määrittämätön elinvoima lisääntyy kuin itsestään.

Läjäämistä perustellaan saavutettavuudella. Kun palvelut ja liikenneportaali ovat lähellä, saadaan hyötyjä. Läjäämishyötyjä. Ne tarjoavat etuja sekä yrityksille että asukkaille. Onko asia kuitenkaan näin yksinkertainen?

Mikään tavoittelemisen arvoinen ei ole helppoa, sanoo urheiluvalmentaja. On niin helppoa olla onnellinen, sanoo artisti. Filosofi taas toteaa, että korkein päämäärä on onnellisuus. Dilemma.

Kun ajattelemme asiaa yksinkertaisesti, kun se on niin helppoa, niin voidaan todeta, että todentosiaan näinhän asia on. Jos kuitenkin siirrämme koordinaatiston Nintendo 8-bittisen kaksiulotteisesta aikakaudesta nykypäivään, olisi syytä lisätä yksi puuttuva ulottuvuus: 3D, xyZ. Saavutettavuudenkin tarkastelussa voisi olla hyödyllistä keskittyä todelliseen etäisyyteen ja mitata sitä ajassa, eikä pelkästään vaakametreinä.

Yhä korkeammat ja myös massaltaan isommat läjät vievät asukkaat itseasiassa melko kauas; ajassa ja myös metreissä. Samalla läjät tarvitsevat yhä tilaa vievämpää infrastruktuuria, laajoja nurmialueita ja päällystettyjä pintoja sekä isoja, toinen toistaan suurempia paikoitusrakennuksia. Kerrosneliömäärät ovat isoja, mutta luotua ympäristöä ei välttämättä voi sanoa tiiviiksi. Toisaalta Dubaista voitaisiin naurahtaa korkeudellekin.

Korkeus ja etäisyys – saavutettavuus ajassa

Asunnon saavutettavuutta XYZ:n, eli todellisen etäisyyden, kautta tarkasteltaessa huomataan, että ollaankin itse asiassa aika kaukana, kun ollaan korkealla. Myös ajaksi käännettynä. Kun otetaan huomioon ihmisen matka esimerkiksi 4. kerroksen asunnon ovelle ja verrataan sitä asuntoon joka 15. kerroksessa, sekä asuntoon, jonka ulko-ovi avautuu suoraan kadulle, saadaan varsin mielenkiintoisia lukemia. (Taulukko 1)

Oletuksena kaikki ihmiset kulkevat vakioitua vauhtia. Hissit kulkevat valmistajien mukaisia vauhteja. Ne pysähtyvät vakioidusti, ja odotusaika on aina sama. Asunto on vakioetäisyyden päässä hissistä ja portaista. Alakerran aulan matka ulko-ovelle hissiltä aina sama. Eivätkä hissit ole koskaan vuosihuollossa. Muuttokaan ei ole sotkemassa tilannetta. Vakioidut arvot on myös ajateltu niihin aikoihin, jolloin asukasvirta on suurin, eli ruuhka aikoina. Hesarin jakaja kyllä pääsee yöllä nopeammin; askel on kevyempi – tosin kuulemma nykyään säästäväisempi – eikä hissin pysähdyksiä tai muita aikaa syöviä tekijöitä ole.

Taulukko 1. Rakennuksen saavutettavuusanalyysi

Asukkaalla kestää 92 sekuntia kulkea 15. kerroksen asunnolta ulko-ovelle. Koska hän palaa takaisin, esimerkiksi piipahdus Irman kioskilla kestää yhteensä 3 minuuttia 5 sekuntia.

Vakionopeudella kävellen tämä vastaa 254 metrin matkaa katutasossa – yhteen suuntaan 127 metriä. Toisin sanoen 15. kerroksen asukas saapuu Irman kioskille tai viereisen Pegasos-ravintolan ovelle samaan aikaan kuin henkilö, joka asuu 127 metriä kauempana mutta lähtee katutason kotiovelta yhtä aikaa.

Rakennetta vain

Samaan aikaan kulkuväylät muuttuvat korkean rakennuksen sivutuotteena ylimitoitetun leveiksi – vaikkakin ne ovat standardin mitan mukaisia – ja osittain jopa liikennemuodoiltaan turhan erotelluksi. Lisäksi korkeiden rakennusten sivutuotteena piha-alueista tulee laajoja, ja autioita. Tehden etäisyydet pidemmiksi. Ja asunnot hieman valoisammiksi.

Sitten ovat pysäköintilaitokset, joita todentotta tarvitaan. Ne ovat jopa saman korkuisia kuin ympäröivät asuinrakennukset. Ne kasvattavat etäisyyksiä entisestään. 15. kerroksen asunnosta on aika lailla matkaa parkkihallin viidenteen kerrokseen. Kannustaa pyöräilemään. Harmi vain, että autoilun pyöräilyyn vaihtamisen realiteetit ovat kadoksissa. Vain harva automatka on realistisesti pyöräilyyn vaihdettavissa.

No, onhan siinä korkeassa rakennuksessa muitakin kerroksia. Saattaa olla jopa ylempänäkin. Jos tarkastellaan ”matalaa”, 4-kerroksista asuinrakennusta ja sen 4. kerroksen asuntoa, saadaan asuntojen väliseksi metrimääräiseksi saavutettavuuseroksi noin 60 metriä. Alle kuusi kerrosta on myös korkeus, jota voidaan nimittää ihmisen mittakaavaiseksi. Sen perusterve ihminen jaksaa kulkea ylöspäin, jos hissi on huollossa tai varattuna. Se on myös korkeus, mitä esimerkiksi katutasoon asunnon ulko-ovensa avaavat townhouset voivat olla. Se lienee jo osoitettu, että kerrosmäärillä ei ole paljoakaan tekemistä esimerkiksi asumiskustannuksien kohtuullistamisella.

Kolme ulottuvuutta pohdintaan

Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että rakennukset voidaan järjestellä toisin. Jos rakennettaisiin ”matalaa” ja ”tiivistä”, niin kenties asutuskeskittymistä tulisi tasapainoisempia. Ei tasaisia, niin kuin vääräleuat varmasti sanoisivat. Tuoreessa tutkimuksessa on osoitettu kuinka asukkaiden läjääminen ja palvelurakenne eivät aina korreloi. Eivät myöskään tavoitteet ja argumentit.

Hiilijalanjälki vaikuttaisi olevan pienempi ”matalalla” ja ”tiiviillä”. Puilla, pensailla ja ötököilläkin olisi auringon valoa. Asuntojen ja niissä asuvien ihmisten lisäksi. Kuulostaa hyvältä. Taivaisiin kurkottavat männyt ovat toki metsän herroja. Kataja kovin matala. Sinne kapsahdetaan ja se vasta on surkeaa. Vain taivas on sopiva raja.

Entäs se lapsikato ja kaikki huoli lapsista, ja niiden puutteesta? Vanhoissa rättihisseissä on seinässä kyltti ”alle 12-vuotiaat eivät saa käyttää hissiä yksin”. Uusissa ei. Kehitys on kehittynyt. Kuitenkin hissivalmistajien suosituksissa tämä on edelleen: pienten lasten ei suositella käyttävän hissiä yksin. Yksiöt lienevätkin siis perusteltuja. Eihän rakennetta ole tarkoitettukaan lapsiperheille. Ainakaan pienimpiä sisältäville. Toki perheasunnot voivat olla alakerroksissa. Edullisempiakin, kun ovat siellä. Vaikka saavutettavuus parempi. Hyvä diili.

Mutta kun se infra. Täytyisi saada hyödynnettyä, kun taloudelliset panostukset ovat olleet suuret. Ja läjäämishyödyt ovat faktaa eivätkä fiktiota. Vai otettaisiinko näin kolmekymmentävuotta Super Mario 64:n jälkeen saavutettavuudessakin kolme ulottuvuutta pohdintaan?

Aloituskuva: Bordeaux, Merignac. Kuva: Tommi Henriksson.

LÄHTEET:

Henriksson, Tommi 2024. Suomalaisen kaupunkirakenteen finansialisaatio. Yhdyskuntasuunnittelu, 62(2–3), 67–73. https://journal.fi/yhdyskuntasuunnittelu/article/view/143418

Jama, Teemu; Tenkanen, Henrikki; Lönnqvist, Henrik & Joutsiniemi, Anssi 2024. Compact city and urban planning: Correlation between density and local amenities. EPB: Urban Analytics and City Science, 0(0), 1–15. https://doi.org/10.1177/23998083241250264

Lehnerer, Alex 2009. Grand Urban Rules. Rotterdam: 010 Publishers.

Martin, Leslie 1972. The grid as generator. In L. Martin & L. March (Eds.), Urban space and structures (pp. 6–27). Cambridge University Press.

Vaattovaara, Mari; Joutsiniemi, Anssi; Airaksinen, Jaana, & Wilenius, Markku 2021. Kaupunki politiikassa. Tampere: Vastapaino.