Helsingin kaupunginmuseolla käynnistyi vuonna 2024 Helsingissä Tapaninkylän kaupunginosassa sijainneeseen Suomen Mineraali Oy:n asbestitehtaaseen liittyvä tutkimushanke, jonka tavoitteena oli tallentaa tehtaaseen ja sen yhteisöön liittyvää muistitietoa, valokuvia ja esineitä. Tutkimuksen aikana haastateltiin yhteensä seitsemää asbestitehtaaseen tai sen yhteisöön liittyvää henkilöä, joista kolme oli työskennellyt tehtaalla. Haastattelujen lisäksi tutkimus pohjautuu inventointeihin, kirjallisuuteen, historiikkeihin, paikallislehdistön artikkeleihin, alueen kaavahistoriaan sekä asbestiin liittyvään tutkimusaineistoon. Kumppaneina hankkeessa toimivat Työväen Arkisto ja tapanilalainen Teatteriyhteisö Tuike. Haastattelujen pohjalta toteutettiin yhteistyössä Teatteri Tuikkeen kanssa asbestitehdasta ja sen yhteisöä käsittelevä podcast Minskun tutkimaton historia – Mineriittitehtaan jäljet Tapanilassa, joka julkaistiin marraskuussa 2025.

Kotimainen ihmekuitu

Asbesti on yleisnimitys luonnosta saataville kuitumaisille silikaattimineraaleille, ja erilaiset asbestikuidut sopivat eri käyttötarkoituksiin. Suomessa asbestia esiintyy luontaisena kiintokalliossa, ja suurimmat ja tunnetuimmat esiintymät ovat Itä-Suomessa.

Suomen Mineraali Oy perustettiin vuonna 1917. Käänteentekeväksi yhtiön tulevaisuudelle muodostui Tuusniemen Paakkilaan tehty tutkimusmatka, jonka yhteydessä yrityksen insinööri yöpyi sattumalta talossa, jonka seinät oli tilkitty erikoisella materiaalilla. Lähemmän tarkastelun perusteella materiaali paljastui pitkäkuituiseksi asbestiksi, ja näin löytyi Paakkilanniemen asbestiesiintymä. Paakkilan asbestikaivoksesta saatiin antofylliittiasbestia, jolle oli paljon käyttöä esimerkiksi rakentamisessa. Paakkilan asbestikaivos oli ensimmäinen ja pitkään myös suurin antofylliittiasbestin tuottaja maailmassa. Kaivos tuotti sitä koko toimintansa aikana, vuosina 1918–1975, yhteensä 350 000 tonnia.

Asbestista muodostui Suomen Mineraali Oy:n toiminnan pääartikkeli. Yritys vuokrasi ensin tiloja Helsingin Hietaniemestä, mutta tuotannon kasvaessa päätettiin rakentaa kokonaan uusi tehdas Tapanilaan Helsingin maalaiskuntaan. Tapanilan tehdas valmistui vuonna 1930, ja sitäkin laajennettiin useaan kertaan asbestituotteiden kysynnän kasvaessa. Sodan jälkeen asbestituotteiden myynti miltei kaksinkertaistui, ja Tapanilan tehtaan tuotanto oli vuoteen 1956 mennessä yhteensä jo noin 240 000 tonnia. Asbestin kysynnän kasvaessa aloitettiin vuonna 1956 uuden tehdasalueen suunnittelutyöt. Sijainniksi valikoitui Lohjalla sijaitseva Muijalan alue. Tehtaan pääsuunnittelijaksi valittiin tunnettu arkkitehti Kurt Simberg, ja tehdasalueelle valmistuneita rakennuksia esiteltiin Arkkitehti-lehdessä vuonna 1959.

Asbesti rakennetussa ympäristössä

Suomessa on vuosina 1905–1988 käytetty yhteensä 300 000 tonnia asbestia. Suurimmillaan asbestin käyttö oli vuonna 1970, jolloin asbestia käytettiin noin 12000 tonnia vuodessa eli noin 2,5 kg asukasta kohti. Tapaninkylän alueella on edelleen säilynyt joitain rakennuksia, joissa on julkisivumateriaalina tehtaan omaa tuotetta, Minerit-levyä. Mineritin arvostus on vaihdellut. Vuonna 1973 Tapanilan alueelle laaditussa rakennus- ja kulttuurihistoriallisessa miljöötarkastelussa todetaan, että ”Minerit-materiaalilla päällystetyt asuinrakennukset ovat onneksi harvinaisia esimerkkejä vanhan Tapanilan alueella”. Vuonna 1999 toteutetussa Vanhan Tapanilan selvityksessä nostetaan jo esiin, että ”vähemmän arvostetut rakennusmateriaalitkin, kuten eräiden talojen mineriittipäällysteet, saattavat juuri paikallisista syistä olla säilyttämisen ja korjaamisen arvoisia”.

Omakotitalo, jonka julkisivut ovat Minerit-levyä. Kuvausaika 1980…1985. Helsingin kaupunginmuseo.

Nyt toteutetun tutkimushankkeen yhtenä päätavoitteena oli selvittää Tapanilan ennestään tutkimattomia kulttuuriympäristöarvoja ja syventää alueen paikallishistorian tuntemusta. Rakennussuojelun keskeisenä tavoitteena on säilyttää luonnon- ja kulttuuriympäristön monimuotoisuutta ja sen ajallisia kerroksia. Kulttuuriympäristön osalta tämä tarkoittaa sitä, että menneisyyden tärkeät ilmiöt huomioidaan suojelutyössä eli vaalitaan kaikkien yhteiskuntaryhmien, elinkeinojen ja luovien alojen historian jälkiä ympäristössä. Myös hävetyistä ja ristiriitaisista ilmiöistä tulee säilyttää tunnistettavia merkkejä ympäristössä.

Minskun muistot

Tutkimuksen yhteydessä toteutettujen haastattelujen aikana kartoitettiin, kuinka laajasti asbestituotteet näkyivät Tapanilan alueella ja asukkaiden kotona. Muistoissa nousi esiin asbestin monipuolisuus ja arkisuus. Asbestisementtilevyjä käytettiin laajasti talojen rakennusmateriaaleina, kuten julkisivuissa, vesikatteissa ja ilmastointiputkissa, jopa koirankopeissa. Asbestituotteiden paloja hyödynnettiin myös teiden ja talojen pohjamateriaaleina. Lisäksi asbestisementti taipui puutarhahuonekaluiksi, ja saattoi siitä muovata itselleen kukkamaljakonkin.

Omakotitalon pihapiiri ja vahtikoira, jonka koppi on tehty Minerit-levyistä. Kuva on 1950-luvulta. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Asbesti ei näkynyt kotona pelkästään rakennusmateriaaleissa vaan myös leikeissä. Eräs haastateltava muisteli, että 1950-luvun puolessavälissä Minerit-levyjen paloja eli niin sanottuja ”rimpsuja” käytettiin lasten leikeissä, ja niistä rakennettiin hirsihuviloita ja kaupunkeja kotipihassa perunapellon viereen. Toinen muistelija kertoi, kuinka hänen isänsä valmisti hänelle leikkihellan, jonka levyt oli tehty asbestisementtilevyistä. Historioitsija Arthur McIvor on tehnyt suullisen historian tallentamista ja säilyttämistä koskevan haastattelupohjaisen tutkimuksen Skotlannissa asbestin kanssa työskennelleille ja heidän perheenjäsenilleen. Myös hänen tutkimuksessaan nostetaan esiin asbestimateriaalien käyttö leikeissä. Tämä kertoo siitä, kuinka lapset leikkivät materiaaleilla, joita heillä oli lähiympäristöstään saatavilla, sekä siitä, ettei perheissä tiedetty vielä tuolloin asbestin vaaroista, vaan lasten annettiin vapaasti leikkiä asbestia sisältävillä materiaaleilla.

Tehtaan toiminnan aikaan Minerit-levyt eivät olleet ainut näkyvä merkki tehtaasta alueen ympäristössä. Pöly on aihe, joka toistui useissa haastatteluissa ja näkyi aikoinaan laajasti alueen ympäristössä. Tehtaalla käytettyjen raaka-aineiden vuoksi tehdasalueella pölysi paljon ja työntekijät altistuivat työssään suurelle määrälle asbestipölyä. Haastattelujen yhteydessä eräs muistelija totesi, ettei hän vieraillut juurikaan tehtaalla, koska hänen isänsä oli sanonut, ettei pölyyn tarvitse tulla. Perheenjäsenet altistuivat pölylle kuitenkin myös kotonaan, sillä pölyä kulkeutui työvaatteissa kotiin asti. Vastaavia muistoja esiintyy myös McIvorin tutkimuksessa.

Asbestipölyn vaarallisuudesta ei ainakaan vielä 1950-luvulla tiedetty tehtaan työntekijöiden piirissä laajemmin. Eräs haastateltava muisteli elävästi, kuinka harmaa pöly nousi taivaalle, kun he lapsina hyppivät Minerit-levyjen paloista tehdyssä kasassa. Toinen haastateltu kuvaili, kuinka valkoinen asbestipöly levittäytyi tehtaan ympäristöön, ja sitä oli usein jopa tehdasta vastapäätä sijainneiden tehtaan työsuhdeasuntojen pihalla marjapensaiden päällä.

Suomen Mineraali Oy:n valmistamia puutarhakalusteita kuvattuina 1960-luvulla tehtaan pihalla Tapanilassa. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Ihmekuidusta terveyshaitaksi

Vuonna 1959 Suomen Mineraali Oy:n toiminta liitettiin Paraisten Kalkkivuori Oy:ön (myöhemmin Partek). Partekin liiketoiminnan sosiaalista ulottuvuutta käsittelevän julkaisun mukaan yhtiön perusperiaatteisiin kuului sosiaalinen ihmisnäkemys, ja ihmisiä sanottiin harvoin irti yhtiön palveluksesta. Julkaisussa nostetaan esiin poikkeuksena tästä se, että vuonna 1975 Paakkilan asbestikaivos oli pakko sulkea suhteellisen nopeasti ja koko henkilöstö sanottava irti. Tämä on mielenkiintoista, sillä asbestin käyttö oli Suomessa suurimmillaan vielä vuonna 1970. Asbestin kysynnän laskemiseen vaikutti se, että asbestin terveydellisiä haittavaikutuksia alettiin tunnustaa laajemmin kansainvälisesti. Suomessa esimerkiksi krokidoliitin eli vaarallisimmaksi asbestilaaduksi luokitellun ns. sinisen asbestin käyttö kiellettiin jo vuonna 1976.

Tapanilan asbestitehdas lopetti toimintansa vuonna 1978 asbestin kysynnän hiipumisen takia. Asbestin ja asbestipitoisten tuotteiden valmistus, maahantuonti ja myynti on ollut kiellettyä Suomessa 1.1.1993 alkaen ja asbestituotteiden käyttö kokonaan 1.1.1994 lähtien.

Vaikeaa kulttuuriperintöä?

Oman haasteensa tutkimushankkeeseen toi asbestin ja asbestiteollisuuden huono maine. Lähtöasetelmaa asbestista vaikeana kulttuuriperintönä kuvaa hyvin hankkeen työnimi Trauman paikka. Tutkimusta suunniteltaessa olettama oli, että aihe nostaa pintaan negatiivisia ja ehkä traumaattisiakin muistoja, erityisesti tehtaan työntekijöissä ja heidän läheisissään. Haastattelujen yhteydessä kävi kuitenkin ilmi, että vaikka Minskun tehdas herätti koskettaviakin muistoja vanhoissa työntekijöissä ja heidän perheenjäsenissään, ei voida puhua traumasta. Muistot olivat pääosin jopa lämpimiä, ja niissä korostui erityisesti yhteisön tärkeys sekä Minsku paikallisesti arvostettuna työnantajana.

Suomen Mineraali Oy:n työntekijät valmistamassa asbestisementistä kukkalaatikoita ja ilmastointiputkia. Kuvausaika 1945…1959. Helsingin kaupunginmuseo.

Vaikka haastattelujen avulla tehtaaseen liittyvät vaikeimmat muistot jäivät tavoittamatta, tutkimusaineistoa täydennettiin Työväen Arkistoon tallennetun Suomen Mineraali Oy:n muistitietokeräelmän avulla.

Näistä aineistoista on selvästi havaittavissa, kuinka raskasta ja vaarallista työskentely asbestitehtaassa aikoinaan oli. Lisäksi nousi esiin työntekijöiden taistelu parempien työolosuhteiden puolesta. Esimerkiksi vuonna 1944 vaadittiin lisää palkkaa, koska työ oli erittäin likaista. Vaatimusta perusteltiin seuraavasti: ”myrkytystapauksia ja huomattava keuhkovikaisten (asbesti + muut) joukko”, vaikka yleisen tiedon perusteella perusteella asbestin vaarallisuus ei tuolloin ollutkaan vielä laajasti tunnettua. Myös pöly nousi esiin arkistomateriaalissa. Vuonna 1957 vaadittiin pidempää lomaa pölyisissä töissä työskenteleville sekä palkallista peseytymisaikaa. Myös ammattitaudit oli tunnistettu jo varhaisessa vaiheessa, ja vuonna 1959 vaadittiin, että ammattitautiin sairastuneelle on maksettava samaa palkkaa kuin aiemmasta työstä.

Työväen Arkiston aineisto on osittain ristiriidassa haastatteluaineiston kanssa. Haastatteluissa monet muistelivat, että Mineraalilla tai Minskulla oli hyvä maine työnantajana. On mielenkiintoista, ettei haastatteluissa noussut esiin katkeruutta tehdasta kohtaan, vaan haluttiin uskoa, ettei työnantaja ollut tiennyt asbestin vaaroista ennen kuin ne tulivat yleiseen tietoon. Havainto on linjassa Eetu Ahlbergin Paakkilan entistä asbestikaivosta käsittelevän opinnäytetyön (2019) kanssa. Opinnäyte pohjautuu laajalti tehtaan entisten työntekijöiden haastatteluihin, joista käy myös ilmi, että osa työntekijöistä ei uskonut työnantajansa tienneen asbestin vaaroista eikä halunnut syyttää työnantajaa sairastumisestaan.

Asbestitehtaasta osaksi Tapanilan yhteisöllistä muistia

Nykyisin puretun asbestitehtaan paikalla on Hiidenkiven peruskoulu. 1990-luvun lopulla Helsingin kaupunki käynnisti asemakaavan muutoksen Tapanilan pohjoisosan teollisuusalueella, jossa Minskun tehdaskin sijaitsi. Asemakaavamuutoksen tavoitteena oli muuttaa vanha teollisuusalue pienimuotoiseksi asuntoalueeksi. Asemakaavan muutoksen kaavaselostuksessa tuodaan esiin, että alueella oli ollut maaperää likaavaa teollisuutta ja varastotoimintaa useiden vuosikymmenien ajan. Asemakaavan muutoksen aikana tutkittiin vielä mahdollisuutta säilyttää osa tehtaasta tulevan peruskoulun osana. Lakkautetun asbestitehtaan rakennukset kuitenkin lopulta purettiin 2000-luvun alussa, ja Hiidenkiven peruskoulu valmistui tontille vuonna 2004.

Asbestiteollisuus vaikutti merkittävästi rakennusteollisuuteen sekä Suomessa että kansainvälisesti vuosikymmenien ajan. Suomessa vaikutus näkyi erityisesti, sillä täällä toimi kotimainen Paakkilan asbestikaivos ja asbestimarkkinoita hallitsi yksi yritys, ensin Suomen Mineraali Oy ja myöhemmin Paraisten Kalkki / Partek Oy. Vaikka asbestiteollisuuden kannattavuus oli aluksi huonoa, todetaan Suomen Mineraali Oy:n vuonna 1947 julkaistussa historiikissa, että asbestista muodostui yrityksen selkäranka: ”Niinpä voitaneenkin erikoisesti asbestista sanoa, että kivi, jonka muut rakentajat hylkäsivät, on tullut yhtiömme kulmakiveksi.”

Asbestitehtaan työntekijöiden ja yhteisön jäsenten muistoja keräämällä annettiin ääni vuosikymmeniä sitten lakkautetun tehtaan jo lähes unohdetulle yhteisölle. Muistitiedon lisäksi hankkeen yhteydessä tallennettiin myös tehtaaseen liittyviä esineitä, kuten työkaluja ja ansiomitaleja, sekä runsaasti valokuva-aineistoa. Tutkimuksen myötä saatiin paljon uutta tietoa paitsi asbestitehtaasta ja sen työyhteisöstä myös laajemmin Tapanilasta asuinalueena. Yhteisön kokemusten ja muistojen tallentaminen vahvistaa asukkaiden paikallisidentiteettiä ja edistää samalla helsinkiläisten pientaloalueiden historiallisen jatkuvuuden vaalimista.

Lähteet

Ahlberg, Eetu 2019. From livelihood to a hazardous waste – a case study of asbestos mine in Paakkila. Pro gradu. Historian ja maantieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto.

Suomen mineraali Oy, Lohja. Arkkitehti-lehti 1959.

Jöever, Malle 1989. Partek: Maailmojen kohtaaminen. Suom. Hilkka Kunnas. Helsinki: Partek.

Kettunen, Pauli 2018. Työväenkysymyksestä henkilöstöpolitiikkaan. Liiketoiminnan sosiaalinen ulottuvuus – tapaus Partek. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura.

McIvor, Arthur 2024. Hearing Victims’ Voices: The Asbestos Story in the Archive. Collections: A Journal for Museum and Archives Professionals 21(1), 41–63, https://doi.org/10.1177/15501906241270378

Ruuska-Jauhijärvi, Katariina 2022. Asbestipitoiset julkisivumateriaalit 1940–1970-luvuilla Suomessa: Ilmiön tarkastelu rakennustutkimuksen näkökulmasta. Pro gradu. Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Jyväskylän yliopisto.

Ruuska-Jauhijärvi, Katariina 2025. Mineriittitehtaan jäljet Tapanilassa. Minskun tuntematon historia. Helsinki Podcast, https://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/helsinkipodcast/

Ruuska-Jauhijärvi, Katariina 2025. Minskun tutkimaton historia – mineriittitehtaan jäljet Tapanilassa. Työn alla -blogi. Helsingin kaupunginmuseo, https://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/2025/11/18/minskun-tutkimaton-historia-mineriittitehtaan-jaljet-tapanilassa/

Tapanilan teollisuusalueen pohjoisosa. Asemakaavan muutoksen № 10552 selostus, 29.5.1998.

Valta, Akseli 1947. Suomen mineraali oy: 30-vuotta. Helsinki: Suomen mineraali.

Vikström, Kari 1993. Asbesti asuinkerrostalossa. Helsinki: Rakennustieto.