Tarkastelen tässä tekstissä julkista tilaa näkökulmasta, joka on läsnä kaikissa kaupungeissa ja urbaaneissa ympäristöissä. Sitä on usein pidetty ei-haluttuna osana ihmisten suunnittelemaa rakennettua ympäristöä. Sitä on pidetty riesana, joka on poistettava. Kyseessä ovat kaupungissa kasvavat, ei hoidossa olevat villikukat.

Poimia kukkia kaupungilla -projektissani en tutki kiellettyä toimintaa kaupungissa eli esimerkiksi sellaista toimintaa, jossa aamuyössä illanvietosta palaavaa ohikulkijaa repii kukkia julkisen tilan istutuksista. Kyseessä ei ole myöskään kasvitieteellinen tutkimus, vaan kuvataiteilija-tutkijana kehittämäni praktiikka, jossa vietän aikaa kaupunkitilassa ja työskentelen siellä villikukkien parissa. Lähtökohtana on kysymys siitä, voiko tehdä jotain kaupungin kanssa sen sijaan, että tutkisin kaupunkitilanteita tutkimuksen aiheena tai tulkitsisin kaupunkia kuvaksi. Tällä tarkoitan, etten pidä projektin aikana syntyneitä teoksia kuvina vaan pohdintoina ja jälkinä villikukkien läsnäolosta kaupunkitilassa.

Havaintoni paikan päällä sitoo näkemykseni mukaan jokaisen ohikulkijan osaksi julkista tilaa ja tuo hänet yksittäisten, hänen välittömässä ympäristössään tapahtuvien moniaististen kaupunkitilanteiden äärelle. Kutsunkin lukijaa tekemään omia havaintoja julkisessa tilassa ja kiinnittämään huomiota kaupunkitilan jokapäiväisiin, omasta näkökulmastaan merkityksellisiin tilanteisiin.

Virittäytyminen villikukkien väriin

Huomasin julkisessa tilassa kukkia, joita kukaan ei omista tai hoida. Ne olivat rikkaruohoja tai kukkia sellaisista kasveista, jotka olivat paenneet puutarhoista. Seurasin koko kaupungille ulottuvaa rikkaruohokasvien verkostoa ja ihmettelin sen levittäytymistä mitä erilaisimpiin paikkoihin. Suunnistin villikukkien pienten väripilkkujen mukaan ja vietin aikaa niiden kasvupaikoissa keskellä kaupunkivilskettä. Tutkin siis kaupunkitilaa villikukkien värien näkökulmasta.

Työskentely vaatii tarkkaavaista havainnoimista, joka voidaan nähdä empirismin radikaalina muotona. Tarkkaavainen havainto voi olla myös mielikuvituksellisen oivalluksen lähteenä. Tavoitteena oli löytää inhimillisten kokemisen nyansseja ja saada enemmän ”vivahteisia käsityksiä kenttätyöhön”, joita maantieteilijä Matthew Gandy peräänkuuluttaa artikkelissaan Attentive Observation: Walking, Listening, Staying Put. Kirjoittaja ja kuratori Linda Weintraub ilmaise saman asia hieman toisin: virittäydymme ”uusiin, kehittyviin tilanteisiin aistimuskoneistomme avulla, jota kutsumme ihmisruumiiksi”. Olin siis virittäytynyt huomaamaan villisti kukkivia kasveja ja niiden esiintymispaikkoja julkisessa tilassa ja lumoiduin ennen kaikkea niiden väriloistosta, joka loi kontrastin niiden usein niukkojen kasvuolosuhteiden kanssa.

Hoitamattomia paikkoja julkisessa tilassa

Pysähdyin luonnonvaraisesti kasvavien, usein pienen pienien hoitamattomien kukkien luona jalkakäytävien reunoilla, muurien ja puistojen laidoilla. Myös väliaikaisesti hoitamattomilla tyhjillä tonteilla ja rakennustyömaiden aitauksien juurilla kasvavista kukista tuli osa projektiani. Miten voisin taiteellisin keinoin tehdä näkyvämmäksi kaupungin villikukkien väriloiston?

Istuin alas paikalla, josta sopiva kasvi löytyi, poimin sen kukkapäitä ja aloin täyttää A4-kokoisesta vesiväripaperista puolet yhden lajin kukan puristetuilla terälehdillä. Käytin siis villikukkien päitä sekä väriaineina että siveltiminä. Näin toimimalla syntyy maalauksia, jotka koostuvat paperille levittäytyneistä värillisten kukkien puristetuista terälehdistä.

Kun puolikas paperi oli täynnä yhden kukan näytteistä, siirryin seuraavalle paikalle ja värjäsin paperin toisen puolikaan toisen lajin puristetuilla kukilla. Sitten vein maalauksen sisätilaan ja annoin sen kuivua. Joskus väri pysyi samana kuin tekohetkellä, joskus värit haalistuivat kuivumisen jälkeen tai jopa vaihtuivat heti maalauksen valmistuttua. Esimerkiksi rohtovirmajuuri (Valeriana officinalis) loisti tuoreena paperille levitettynä eloisan violettina, mutta kuivuttuaan se muuttui ruskeaksi (kuva 1).

Tein merkintöjä paperin kääntöpuolelle kukkien löytöpaikasta ja niiden nimistä sillä kielellä, millä muistin ne. Monissa maalauksissa lukee yleisiä kuvauksia kuten ”keltainen pieni kukka” tai ”terttumainen kukka”. Vaikka villikukat olivat eri kokoisia, kaikki saivat projektissani saman verran tilaa, puolikaan A4-kokoisesta akvarellipaperista.

Aloitin tämän tavan työskennellä Dublinissa keväällä 2024 tutkimusresidenssin aikana, joka liittyi poikkitieteelliseen tutkimushankkeeseen Spatial Practices in Art and Architecture for Empathetic Exchange (Spacex 2022–25). Jatkoin kaupunkikukkien kanssa työskentelyä syksyyn asti erilaisissa urbaaneissa ympäristöissä, kaupungeissa ja kylissä Irlannissa, Suomessa ja Sveitsissä. Syksyyn mennessä oli karttunut noin 40 maalauksen sarja, jota kutsuin nimellä Värikentät / Colour Fields. Kevään myötä jatkan kukkien parissa työskentelyä.

Paikan päällä vietetty aika

Kun puristetuista kukista aikaan saamani värikenttien sarja kasvoi, aloin pohtia, mitkä ovat edellytykset sille, että julkisessa tilassa voi ilmestyä jotain, joka ei ole ihmisten suunnittelemaa? Miten voin taiteen keinoin tehdä näkyvämmäksi tällaisia ihmisten suunnittelemattomia asioita?

Villikukkien kuvaamisen sijaan vietin aikaa niiden löytöpaikoissa ja työskentelin niiden terälehtien kanssa. Värikentät / Colour Fields -teossarjan tavoitteena onkin tehdä kokemukset paikan päällä kouriintuntuvaksi.

Kaupungin villikukkien parissa työskentely sysäsi liikkeelle jotain aivan muuta kuin meillä niin tuttujen ja kaikkialla kaupungissa läsnä olevien visuaalisten representaatioiden avulla suunnistaminen. Esimerkiksi kaupunkien turistinähtävyydet ovat usein kuvina ja matkamuistoina enemmän läsnä kuin henkilökohtaisesti koettuina kohteina. Representaatioiden kuluttaminen on siten usein omien havaintojen tekemisen tiellä. Guy Debord kritisoi jo 1960 luvulla kaikkialla kaupunkikuvassa läsnä olevia kokemuksien representaatioita ”spektaakkelimaisina”. Värikentät / Colour Fields -teossarja nostaa nimenomaan paikan päällä havainnoimisen ja tekemisen elimellisiksi asioiksi.

Paikan sanoma

Kutsun maalaussarjaani Värikentiksi, koska maalaukset ovat kirjaimellisesti kahden eri kasvin värillisen materiaalinäytteen vastakkainasettelu. Kukkien erilainen rakenne ja konsistenssi tarjosivat erilaisia maalausvälineitä ja niiden ero näkyy maalausten erilaisina vetoina ja viivoina. Melko kuiva kukkia, kuten esimerkiksi päiväkakkara tai pietaryrtti, oli levitettävä paperille käyttämällä paljon painetta. Paine muuttui paperilla hennonvärisiksi mutta tiukoiksi viivoiksi (kuva 2).

Kukkia, joiden nestepitoisuus on korkea (esimerkiksi japanitatar, Reynoutria japonica) olen voinut levittää melkein kuin tekisi vesivärimaalauksen. Näissä tapauksissa värilliset kentät leviävät lätäköiksi, jotka kuivuivat jättääkseen jälkeensä enemmän tai vähemmän intensiivisiä värisävyjä (kuva 3). Kukkien ominaisuudet taas viittaavat kasvupaikkojen olosuhteisiin. Värikentät piirtävät kokemuksellisia karttoja kaupungin villikukkien kasvuolosuhteista.

Maalaukset yhdistävät julkisen tilan kaksi paikkaa, joissa molemmissa kasvaa eri villikukka. Joskus saman paperin kaksi värikenttää olivat peräisin eri kaupungeista tai eri Euroopan maista. Geometrisesti määriteltyjen rajojen tekeminen kahden värikentän välille paperilla vei huomion raja-alueelta ja antoi jokaiselle värikentälle oman tilansa ja rauhansa. Vierekkäin on kaksi väriä, jotka merkkaavat kaksi eri kasvia ja paikkaa. Tein kaupungissa löytämilleni villikukille tilaa tulla yhteen paperilla. Tein näin, jotta pystyisin ymmärtämään paremmin niiden tilallista läsnäoloa kaupungin huomaamattomina väripilkkuina. Pyrin selvittämään, miten kaupungin villikukat asettuvat toisiinsa nähden ja minkälaisen sanoman tai vireen niiden rinnastaminen paperilla saa aikaan.

Lopuksi

Tekemällä jotain lähiympäristön ja sen tapahtumien kanssa, lopputulos on jotain muuta kuin kaupungin kuva. Kokemukseni mukaan taiteilijana ja tutkijana on mahdollista samanaikaisesti osallistua ja vaikuttaa esimerkiksi kaupunkitilanteisiin. Maalauksistani käy muun muassa ilmi se, millaisia välineitä paperin värjäämiseen julkisen tilan villikukat tarjoavat. Värjätyt kentät paperilla havainnollistavat kukkien ytimen, niiden ”käytön jälkeen jäljelle jääneen”, kuten Martin Heidegger huomauttaa.

Työskentelyprosessissa kaupungin villikukkien parissa kosketin, liikutin ja käytin asioita ja käsittelemäni asiat liikuttivat myös minua. Tämä tuli mahdolliseksi, kun määrittelin kaupungin hahmottamista siinä olevien asioiden tarkkaavaisen kohtaamisen kautta. Kuvailemallani työskentelytavalla on sekä käsillä tekemisen että käsitteellistämisen piirteitä. Poimia kukkia kaupungilla -projektissa lähestyin kaupunkitilaa värin näkökulmasta. Valmiissa maalaussarjassa keltaiset ja violetit sävyt täyttivät suurimman osan väritilasta.

Lähteet:

Debord, Guy 1967/2013. Die Gesellschaft des Spektakels, translated (French – German) by Jean-Jacques Raspaud. Klaus Bittermann Verlag Berlin.

Heidegger, Martin 1960/2003. Der Ursprung des Kunstwerkes. Stuttgart: Reclam Verlag GmbH.

Gandy, Matthew 2024. Attentive Observation: Walking, Listening, Staying Put. Annals of the American Association of Geographers, 114:7, 1386-1404.

Weintraub, Linda 2017. An Exotic Journey into the Commonplace. Artizein: Art and Teaching Journal Vol. 2: Iss 2, Article 3. https://opensiuc.lib.siu.edu/atj/vol2/iss2/3.

Ziegler, Denise 2024. Värikentät / Colour Fields. Maalaussarja.