Mitä tapahtuu, kun tanssin vapaasti muiden kanssa? Liike irrottaa minut omasta rajatusta minuudestani ja avaa tilaa yhteiselle hengitykselle. Tanssi on huokoinen kudos, jossa kehot ja mielet kohtaavat, tarttuvat toisiinsa ja päästävät irti. Jokainen askel on oma, mutta samalla lainaa voimaa muilta. Jokainen ele on yksityinen, mutta saa merkityksen vasta, kun se huomataan ja siihen vastataan.

John Deweyn mukaan esteettinen kokemus syntyy aina tekemisen ja vastaanottamisen vuoropuhelusta: jortsuissa jokainen liike on sekä oma ilmaus että toisten liikkeiden vastaanotto.

Puistojortsut syntyivät Tampereella pandemian keskellä, kun ovet suljettiin ja kokoontumiset kiellettiin. Jaoimme suuren kaipuun yhdessä tanssimiseen. Eräänä kesäiltana ystäväporukalla nostimme kaiuttimen läheisen puiston nurmikolle ja annoimme kehojen liikkua vapaasti. Tuosta hetkestä kasvoi käytäntö, joka on jatkunut vuosia.

Tapahtuma ei kuulu kenellekään yksin. Se muotoutuu joka kerta uudestaan osallistujien käsissä.

Jortsuamisen kieli

Jortsuaminen on leikillistä ja vapautunutta tanssimista. Se ei kysy, miltä liike näyttää ulospäin. Tärkeämpää on, miltä se tuntuu sisällä. Spontaaneja liikkeitä ei tarvitse selittää. Ne voivat olla villejä ja yllättäviä, hitaita tai painavia.

Liike voi olla hypähdys, askel, pyörähdys tai pelkkä käden kaari ilmassa.

Puistojortsuissa liike leviää keholta toiselle: askel tarttuu, muuntuu, palaa ja kasvaa. Joskus koko ryhmä tempautuu ringistä ulos ja sinkoutuu ympäri nurmikkoa kuin yhteisestä impulssista. Tanssi ei ole vain yksilön ilmaisua, vaan jatkuvaa yhteenkietoutumista.

Filosofi Pauline von Bonsdorffin mukaan esteettiset käytännöt ovat juuri tällaisia: toistuvia, sitoutuneita tekoja, jotka muovaavat paitsi osallistujaa myös ympäristöä. Ne eivät ole kertaluonteisia esityksiä vaan elävää arkea.

Jortsuissa näkyy, miten yksittäinen liike kiinnittyy pitkäjänteiseen käytäntöön, joka kietoo osallistujat yhteen.

Puisto tilana

Kun tanssi tapahtuu puistossa, se asettuu kaupunkitilaan tavalla, joka tekee tilasta pehmeämmän. Puisto ei ole enää vain vihreä aukio keskellä kaupunkia, se muuttuu yhteiseksi olohuoneeksi.

Ohikulkijat pysähtyvät, katsovat ja joskus liittyvät joukkoon. Toisinaan he vain viipyvät hetken ja jatkavat matkaa, mutta sekin riittää osoitukseksi siitä, että tila on jaettu.

Puisto on erityinen näyttämö, koska se on avoin. Kukaan ei omista sitä, sisäänpääsymaksua ei ole. Tilassa voivat kohdata ihmiset, jotka eivät muuten ehkä koskaan kohtaisi. Tanssi tekee kaupunkitilasta hetkellisesti toisenlaisen. Sen säännöt ja roolit muuttuvat.

Tätä voi kutsua sosiaaliseksi estetiikaksi. Arnold Berleantin mukaan esteettinen kokemus ei ole vain yksilön sisäinen tila, vaan myös jaettu hetki, jossa avoimuus, vastavuoroisuus ja moninaisuus muovaavat koko ympäristön merkityksiä. Puistojortsuissa puistosta tulee kudos, jossa sekä ihmiset että tila itse muuttuvat yhteisen kokemuksen myötä.

Hoiva ja näkyväksi tuleminen

Puistojortsut ovat enemmän kuin harrastus. Ne ovat myös hoivaa.

Pandemian aikana yksinäisyys lisääntyi, ja monille turvallinen kohtaaminen oli harvinaista. Kun muut kohtaavat liikkeeni hyväksyvästi, koen tulevani nähdyksi. Kun toinen tarttuu askeleseeni, minä tulen osaksi yhteistä kudosta. On kuin joku sanoisi ilman sanoja: näen sinut, olet täällä, olet tärkeä.

Tanssin kautta on mahdollista jakaa tunteita, joita voi olla vaikea sanoittaa. Se voi kantaa suruja ja pelkoja. Samalla se kantaa iloa, naurua ja kohtaamisen kaipuuta. Liikkeessä ja musiikissa tunteet saavat tilaa virrata. Yksin ne voisivat jäädä painamaan, mutta jaettuna ne kevenevät ja muuttuvat joksikin, mikä antaa voimaa.

Tutkija Ellen Dissanayake on esittänyt, että musiikin alkuperä on hoivassa. Äidin ja vauvan välinen rytmi ja ääni olivat varhaisinta musiikkia, ja niiden avulla yhteisöt oppivat käsittelemään tunteitaan yhdessä. Tämä ajatus avaa kauniisti sen, miksi tanssi ja musiikki kantavat meitä edelleen: ne virittävät yhteenkuuluvuutta ja tarjoavat turvaa.

Peilaamisen voima

Puistojortsuissa näkyväksi tulemisen kokemus on kehollinen. Kun liikkeeni peilataan, tiedän tulleeni huomioiduksi. Kun peilaan toisen liikettä, annan tilan hänen olemiselleen. Näin rakennamme vuoroin toistemme näkyvyyttä. Jokainen ojennettu käsi, jokainen hypähdys ja pyörähdys on pieni vahvistus: olemme tässä yhdessä.

Peilaaminen ei ole vain toiston ele. Se on kuuntelemista keholla. Se on vastaamista siihen, mitä toinen ilmaisee. Ja samalla oman liikkeen antamista takaisin yhteiseen kudelmaan.

Tove Janssonin Näkymätön lapsi tarjoaa koskettavan vertauskuvan. Ninni oli muuttunut näkymättömäksi, koska hänen tunteensa torjuttiin. Hän alkoi vähitellen tulla näkyväksi, kun hänet hyväksyttiin ja hänen tunteilleen annettiin tilaa.

Puistojortsut voivat olla tällainen tila: paikka, jossa näkymättömyyden kokemus väistyy, kun keho saa ilmaista ja tulla peilatuksi. Kun otamme vastuuta toisesta, tulemme toimijana näkyväksi, itsellemme ja muille.

Kudelmia yhteisestä mielestä

Puistojortsut osoittavat, kuinka estetiikka ei ole vain katsottavaa, vaan koettavaa. Esteettinen käytäntö on toistuvaa tekemistä, joka muovaa paitsi ympäristöä myös tekijöitään. Se on tapa tulla esiin, harjoittaa yhteisyyttä ja löytää paikka suhteessa toisiin.

Kun tanssimme yhdessä, muodostuu kudelma, jota ei voi täysin nähdä ulkopuolelta. Se on olemassa vain osallistujien sisällä ja heidän välillään. Se on hetken mittainen, mutta jättää jäljen. Tällaiset jäljet ovat pieniä, mutta tärkeitä. Ne muistuttavat meitä siitä, että voimme rakentaa toisillemme näkyväksi tulemisen mahdollisuuksia.

Juuri tässä näkyy esteettisten käytäntöjen pitkäjänteisyys. Ne eivät ole vain hetken huvia, vaan keinoja luoda merkitystä ja yhteyttä. Sosiaalinen estetiikka kutsuu huomaamaan, että tällaiset hetket avaavat mahdollisuuden oppia toisilta ja tulla yhdessä näkyväksi moninaisina olentoina.

Kehon paino

Kun ajattelen jortsuiltoja nurmikolla, muistan naurun ja hengästyneen kehon painon. Muistan, kuinka hetkeksi kaikki muu väistyi. Jäljelle jäi yhteinen rytmi, yhteinen hengitys, yhteinen ilo. Syntyi kudelma, joka oli olemassa siinä hetkessä, ja joka jatkoi elämäänsä muistoissa ja mielissä.

Puistojortsut ovat tila, jossa on lupa olla keskeneräinen ja epätäydellinen. Ne ovat tapa harjoitella toistemme näkyväksi tekemistä. Turvallinen kudelma, jossa voimme yhdessä etsiä, millaista on olla olemassa toisten kanssa.

Ehkä juuri tässä piilee niiden voima. Ne osoittavat, että ihmisenä oleminen ei ole koskaan yksin olemista. Se on liikkeessä olemista toisten kanssa.

Aloituskuva: Puistojortsut Sorsapuistossa. Kuva: Iina Nummi.

Lähteet

Berleant, Arnold 1999. ”On Getting along Beautifully: Ideas for a Social Aesthetics”. Teoksessa Pauline von Bonsdorf ja Arto Haapala (toim.) Aesthetics in the Human Environment. International Institute of Applied Aesthetics Series 6. Lahti: International Institute of Applied Aesthetics.

Bonsdorff, Pauline von 2023. Aesthetic Practices. In V. Vinogradovs (Ed.), Aesthetic Literacy, Volume II : out of mind (pp. 30-38). mongrel matter. https://distortmag.myshopify.com/products/aestheticliteracy-volume-ii

Dissanayake, Ellen 2009. Root, Leaf, Blossom, or Bole: Concerning the Origin and Adaptive Function of Music. Teoksessa Stephen Malloch ja Colwyn Trevarthen (toim.) Communicative Musicality: Exploring the Basis of Human Companionship. Oxford: Oxford University Press.

Goffman, Erving 1959. The Presentation of Self in Everyday Life. New York: Anchor Books.

Moerman, Paul. 2021. Dancing with the Other: Esthetic Experience and Ethical Responsiveness in an Education for the Self Becoming. Teoksessa Maureen P. Hall ja Audrie K. Brault (toim.) Academia from the Inside: Pedagogies for Self and Other, 195–214. Palgrave Macmillan. https://urn.kb.se/resolve?urn=urn:nbn:se:sh:diva-48398.

Punainen risti. 2023 Alarming Results in Recent Barometer Survey. 14. helmikuuta 2023. https://www.redcross.fi/news/2023/increasing-number-of-people-in-finland-affected-by-loneliness/.

Salami, Minna, ja Sini Linteri. 2020. Aistien viisaus. Helsinki: S&S.

Taipale, Joona. 2016. Tove Janssonin ”Näkymätön lapsi” ja sosiaalinen peilaaminen. Psykoterapia, 20–32.