Suomesta löytyy edelleen lukuisia rakennuksia, joihin viitataan ilmaisulla ”terijokelaishuvila”. Niitä siirrettiin 1920–1930-lukujen aikana jopa tuhansia Karjalan kannaksen alueelta muualle Suomeen, aina Lappia myöten. Vaikka siirretyistä huviloista muodostui kokonainen oma ilmiönsä, aihetta on tutkittu suhteellisen vähän.

”Elektrisk belysning, sällskapsrum, bibliotek, piano, W.C., bastu, garage. Vidsträckt sandplage på 200m avstånd, fiske.”

Näin mainostettiin vuonna 1936 arkkitehtonisesti rikasmuotoista Kivimäen pensionaattia Luumäellä. Valokuvan mukaan siinä oli kaksi kerrosta, erkkereitä, parvekkeita, näkötorni ja monimuotoinen katto. Rakennuksen alkuperästä mainos ei kertonut – siitä, että pietarilaissyntyinen vapaaherratar Josephine von Knorring oli ostanut pyöröhirsihuvilan Kannaksen Raivolasta (nyk. Roštšino) sähköinsinööri Eduard Ulmannilta ja siirtänyt sen vuosina 1925–1926 Luumäelle. Entisestä huvila Eanasta oli tullut Kivimäen pensionaatti, jota Neuvosto-Venäjälle jääneestä miehestään eronnut Josephine emännöi.

Huvila Eanan tarina avaa näkymän venäläisten emigranttien keinoihin selviytyä itsenäisessä Suomessa mutta myös niin sanottujen terijokelaishuviloiden kohtaloihin. Nimitys terijokelaishuvila juontuu Karjalan kannaksen Terijoen seudusta, jonne huviloita rakennettiin 1870-luvulta alkaen, kun Pietarin–Riihimäen rautatie valmistui. Terijoki kuului Suomen suuriruhtinaskuntaan, mutta Pietarin metropolin läheisyyden vuoksi huviloita rakennuttivat pääasiassa venäläiset, ja alueesta tuli suosittu kesäkohde heidän keskuudessaan.

Suurimmat huvilakeskittymät kehittyivät Ollilaan, Kuokkalaan, Kellomäelle, Terijoelle ja Vammelsuuhun, ja merkittäviä venäläisten rakennuttamia huvilakeskittymiä syntyi myös muualle Kannakselle ja jonkin verran Imatrankin seudulle. Arviot huviloiden kokonaislukumäärästä vaihtelevat lähteestä riippuen, mutta Karjalan kannaksen rajakomentajan vuonna 1920 antamien tietojen mukaan koko Kannaksen alueella oli 10 000–12 000 huvilaa.

Maantieteellisesti ilmaisua terijokelaishuvila voidaankin pitää eräänlaisena kattoterminä puisille huviloille, joita rakennettiin todellisuudessa paljon Terijokea laajemmalle alueelle. Samasta syystä myös huvila Eanaa voi kutsua terijokelaishuvilaksi.

Mikä on terijokelaishuvila?

Voi todeta, että Terijoki on erityisine huviloineen piirtynyt paikkana niin vahvasti suomalaisiin mielikuviin, että terijokelaishuvilasta on muodostunut tunnistettava käsitteensä, toisin kuin nyky-Venäjällä. Herääkin kysymys, mistä tämä tietoisuus juontuu. Terijokihan ei ennen 1920-lukua ollut suomalaisten vaan venäläisten suosima kesänviettopaikka, ”pohjoinen Riviera”, ja valtaosa huviloiden rakennuttajista oli venäläisiä. Myös huviloiden arkkitehdit olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta venäläisiä tai Venäjälle asettuneita eurooppalaisia, vaikka toki huviloita rakennettiin myös ilman arkkitehteja.

Suomessa monimuotoisia kattoja, koristeellisia puuleikkauksia, värilasi-ikkunoita, lasiverantoja, torneja, ulokkeita ja parvekkeita on pidetty tyypillisinä yksityiskohtina, joiden perusteella rakennus yhdistyy ihmisten mielessä Terijokeen. Asia on kuitenkin monimutkaisempi. Pia Strandman-Suontausta on taidehistorian maisterintutkielmassaan tulkinnut, että suomalaiset pitivät venäläisinä kaikkia piirteitä, jotka poikkesivat suomalaisesta talonpoikaisesta rakentamisesta, myös koristeellisuutta ja värikkyyttä. Seurauksena oli, että suomalaiset mielsivät huvilat tyyliltään venäläisiksi, vaikka ne edustivat pääasiassa kansainvälistä huvila-arkkitehtuuria.

Venäläinen arkkitehtuurin tutkija Svetlana Levoško on puolestaan tullut siihen johtopäätökseen, että Kannaksella oli oma tunnistettava huvilatyylinsä, jota ei tapaa muualta Venäjältä. Samalla on muistettava, että osa huviloista oli varsin perinteisiä suomalaisia hirsitaloja. Moninaisten näkökulmien valossa voidaan silti päätellä, että Terijoesta ja laajemmasta Kannaksen alueesta muodostui paikka, jossa yhdisteltiin erilaisia vaikutteita siinä määrin, ettei mikään yksittäinen tyylisuunta tai kansallinen traditio riitä määrittelemään huviloita.

Terijokelaishuvilan määrittelyä ja siirrettyjen huviloiden tunnistamista mutkistaa kuitenkin moninkertaisesti juuri se, että rakennuksia on siirretty. On huviloita, jotka tiedetään Terijoelta tuoduiksi, mutta niiden lisäksi terijokelaisiksi nimitetään usein myös muualta Kannaksen alueelta siirrettyjä rakennuksia. Onkin esitetty, että täsmällisempi nimitys voisi olla kannakselaishuvila. Tarkkojen tietojen puute on mitä ilmeisimmin johtanut myös siihen, että terijokelaishuviloiksi kutsutaan sellaisiakin puurakennuksia, joiden alkuperää ei välttämättä tunneta, mutta joissa on piirteitä mielikuviemme terijokelaishuviloista. On silti ilmeistä, että juuri Terijoen seudulla ja siitä itään nähtiin monet Kannaksen komeimmista ja koristeellisimmista huviloista.

Terijoelta Helsingin Pukinmäkeen siirretty talo, jossa on terijokelaishuviloille tyypillinen kaksikerroksinen lasiveranta. Talo on sittemmin purettu. Kuva: Raija Järvelä 1966, Helsingin kaupunginmuseo

Huvilat matkoilla

Suomalaisille Terijoen huvilat tulivat kahdesta syystä laajemmin tutuiksi vasta 1920–1930-luvuilla. Ensiksikin tietoinen matkailunedistämistyö teki Terijoen ihanine hiekkarantoineen ja ”venäläisine” huviloineen suomalaisille kiinnostavaksi, ja siksi muillakin kuin syntyperäisillä terijokelaisilla muodostui sinne kiinnekohtia. Toiseksi tuhannet huvilat jäivät ensimmäisen maailmansodan puhjettua, Suomen itsenäistyttyä ja itärajan sulkeuduttua vaille laillista omistajaa ja siirtyivät tietyn ajan kuluttua Suomen valtion omaisuudeksi.

Tässä vaiheessa merkittävä osa rakennuksista huutokaupattiin, purettiin ja kuljetettiin rautateitse eri puolille Suomea. Tiedot yksityisistä henkilöistä ja joissain tapauksissa yrityksistä, jotka huviloita ostivat ja siirsivät, ovat hajanaisia. Varsinaisista rakennuksista kuitenkin tiedetään, että osa niistä purettiin pystytettäväksi uudelleen lähes sellaisenaan, kuten Villa Eana, kun taas toisista vietiin vain purettu hirsikehikko. Tämä edelleen lisää huviloiden tunnistamisen haastavuutta, sillä sellaiset terijokelaishuvilat, jotka siirrettiin ensisijaisesti rakennusmateriaalin tähden, ovat tuskin säilyttäneet tunnistettavia piirteitä alkuperäisestä ulkonäöstään.

Otavan rukoushuone lähellä Mikkeliä rakennettiin 1920-luvulla Terijoen huviloiden hirsistä. Se välttyi purkamiselta 1980-luvulla, mutta nyt Mikkelin tuomioseurakunnalla on tavoitteena luopua siitä. Kuva: Marja Terttu Knapas 1983, Museovirasto, rakennushistorian kuvakokoelma

Suomalainen, venäläinen, terijokelainen

Havaintomme on, että suomalainen näkökulma Terijokeen ja sen huviloihin on nykyisin useimmiten nostalginen. Tulkitsemme, että huvilat, jotka ovat siirtyneet muuttolintujen lailla jopa Rovaniemelle saakka, edustavat Suomessa materiaalisia jälkiä paitsi todellisesta myös kuvitellusta menneisyydestä. Niiden avulla ihmiset tulkitsevat sekä tarinaa Terijoesta, ”pohjoisen Rivierasta”, että huviloiden nykyisestä ympäristöstä taajamissa ja kaupungeissa. Tieto tai vihje (ehkä kuvitellusta) terijokelaisesta alkuperästä voi tuoda rakennukseen jopa lisäarvoa. Sitä vastoin itse Terijoen seudulla Venäjällä, missä huviloita on säilynyt yhä alkuperäisillä paikoillaan, tarina on aivan toinen.

Havaitsimmekin, että kun huviloiden vaiheita tarkastelee lähemmin, tulkintaan vaikuttavat sekä unohtaminen että kirjattujen tietojen puute. Historian käänne- ja katkoskohdat, kuten Venäjän vallankumoukset, ensimmäinen maailmansota, Suomen itsenäistyminen ja toista maailmansotaa seuranneet aluemenetykset, ovat katkoneet huviloiden tarinaa ja johtaneet niiden alkuperän hämärtymiseen.

Vallitseva käsitys sulkee tyypillisesti pois sekä kysymyksen siitä, miten huvilat ovat muuttuneet ajan myötä, että niiden alkuperäisen kulttuurisen kontekstin. Samalla geopoliittisen tilanteen toistuvat muutokset ovat tuottaneet huviloille uusia rooleja ja merkityksiä myös takautuvasti. Erityinen on esimerkiksi havaintomme, että Venäjällä on säilyneitä terijokelaishuviloita neuvostoajoista asti yleisesti luultu suomalaisiksi. Jatkotutkimuksen aihe onkin, millaisia tarinoita ja tulkintoja huviloihin on Suomessa ja Neuvostoliitossa / Venäjällä liitetty.

On selvää, että geopoliittisten muutosten seurauksena Suomessa on säilynyt enemmän terijokelaishuviloita kuin niiden alkuperäisissä sijainneissa. Vaikka huviloita on myöhemmin purettu, jäljellä olevat pitävät yllä mielikuvaa kuvitellusta menneisyyden Terijoesta. Myös taiteilijoiden 1930-luvulla suosima Kivimäen pensionaatti myytiin vuonna 1954 purettavaksi. Se on silti terijokelaishuvilana siinä mielessä erityinen, että näin paljon tiedetään vain harvan yksittäisen siirretyn terijokelaishuvilan vaiheista.

Lähteet

Kirjoitus perustuu pääosin artikkeliin Böök, Netta ja Berger, Laura 2025. Travelling buildings – the Terijoki villas under changing geopolitical conditions. Ennen ja nyt – historian tietosanomat Vol 25 Nro 4 (2025) Materiality Connects: Glimpses into Interdisciplinary Research (toim. Anna Rauhala, Riikka Räisänen, Tuija Kirkinen), 64–81, https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/159946/119407, julkaistu 18.11.2025.

Forum terijoki.spb.ru, https://terijoki.spb.ru/f3/viewtopic.php?t=8145&start=165 [haettu 29.12.2025]

Lehtonen, Hilkka 2021. Kivimäen pensionaatista tuli taiteilijoiden tyyssija. Luumäen lehti 13.11.2021.

Levoško, Svetlana 2024. Kannaksen huvilat yhteisenä rakennusperintönä. Teoksessa Kesäparatiisi ja vaihtuvat vallat – Terijoen ja Kannaksen rannikon huviloista ja maailmansotien seurauksista. Toim. Netta Böök. Helsinki: ICOMOSin Suomen osasto ry, 81–82, https://icomos.fi/wpolku/wp-content/uploads/2025/02/Kesäparatiisi-ja-vaihtuvat-vallat1.pdf [haettu 29.12.2025]

Pensionat, vilohem och kurorter i Finland. Esite. Turistföreningen i Finland, 1936.

Strandman-Suontausta, Pia 1987. Karjalan kannas huvila-asutusalueena ja ns. terijokelaishuvila. Pro gradu, Turku: Turun yliopisto.

Kiitos avusta Jelena Travinalle.