Aki Kaurismäen elokuvissa Mies vailla menneisyyttä ja Kuolleet lehdet esitetään kaupunki muutoksen keskellä. Ohjaajan omintakeinen tyyli tunnetusti yhdistää estottomasti eri aikakausia ja haikailee usein menneeseen. Silti vain harvoin kaupunki esitetään tilallisesti yhtä muuttuvana kuin näissä elokuvissa. Mies vailla menneisyyttä -elokuvan joutomaat ja Kuolleiden lehtien rakennustyömaat tuovat esiin välitilojen potentiaalin mutta myös niiden selittämättömyyden itseisarvon.

Elokuvat arkkitehtuurin kuvaajina

Arkkitehtuurin piirissä on usein taipumus nähdä rakentamaton maasto kutsuna järjestellä, määrittää ja ratkoa kyseinen alue rakentamalla sille tai vähintään kirjaamalla sille asemakaavassa käyttötarkoitus. Ikään kuin rakentaminen olisi palvelus, joka antaa paikalle merkityksen, minkä jälkeen se voi olla hyödyksi ja sen suhteen voidaan olla levollisia. Tällaisessa tavassa nähdä tila pilkottavat arkkitehtuuriin syvälle kietoutuneet ajatukset vallasta, järjestyksestä ja taloudellisesta hyödystä.

Perinteiset arkkitehtuurin esittämisen tavat, kuten tekniset piirustukset ja valokuvat, korostavat sitä pysähtynyttä hetkeä, kun rakennus on juuri valmistunut. Ilmassa on toiveikkuutta, sillä rakennus voi nyt lunastaa käyttötarkoituksensa ja tehtävänsä. Suunnittelijat usein haluavat nähdä rakennuksen juuri tässä valmistumisen hetkessä, ja valokuvien sekä piirustusten pysähtyneisyys osaltaan tukee tätä näkemystä. Elokuvat sen sijaan esittävät, kuinka rakennuksia käytetään ajan kanssa, ja lähestyvät niitä useimmiten käyttäjän näkökulmasta. Korostaessaan liikettä elokuvat tuovat esille arkkitehtuurin keskeisen puolen, joka on yleensä vähemmän näkyvillä.

Vaikka elokuvien arkkitehtuurista usein huomioidaan etenkin näyttävät, erityisen vaikuttavat rakennukset, ovat arkiympäristöt merkittävä osa tilallista kuvastoa. Aki Kaurismäen ohjaukset tarjoavat uusia kulmia arkkitehtuurin tarkasteluun, sillä ne sijoittuvat monesti arjen tiloihin ja tunnistettaviin paikkoihin. Kaurismäen elokuvissa toistuvia tapahtumapaikkoja ovat keskiolutbaarit, lastauslaiturit, satamat ja tehtaat, rakennusten kääntöpuolet. Kuluneet ja silottelemattomat kadut, kodit ja nurkat välittävät ajatusta tavallisten ihmisten tarinoista, jotka eivät tapahdu yhteiskunnan valokeilassa.

Toisaalta Kaurismäen elokuvien ympäristöt ovat vain osittain realistisia. Lavastuksessa ja kuvauksessa väritetään arjen nuhjuisuutta erityisen hallitulla ja estetisoivalla otteella. Patinoituneet ja kolhuiset aaltopeltipinnat maalataan sointuvilla väreillä harkitun epämääräisiksi. Tästä haaveilevasta arkisuudesta on syntynyt kaurismäkeläisyyden käsite, jolla usein kuvaillaan myös todellisen maailman paikkoja ja näkyjä. Kaurismäen fiktioelokuvat ovat jättäneet ihmisten mieliin todellisiin kaupunkitiloihin liittyviä tarinallisia kerrostumia.

Joutomaa ja työmaa

Mies vailla menneisyyttä vuodelta 2002 ja Kaurismäen uusin ohjaus Kuolleet lehdet vuodelta 2023 ovat hänen elokuvistaan tunnetuimpia. Molempien juonet sisältävät romanssin sekä eräänlaisen selviytymistarinan. Elokuvassa Mies vailla menneisyyttä päähenkilö (Markku Peltola) menettää muistinsa ja joutuu aloittamaan alusta kodittomana. Hän löytää asuinpaikan, etsii töitä ja rakastuu Pelastusarmeijan työntekijään (Kati Outinen). Draama syntyy päähenkilön yrityksistä rakentaa itselleen paikka maailmassa ja yhteiskunnassa. Elokuvassa Kuolleet lehdet kaksi pätkätyöläistä päätyy treffeille ja draama syntyy hyvin perinteisesti esteistä romanssin toteutumiselle. Ensin mies (Jussi Vatanen) hukkaa naisen (Alma Pöysti) puhelinnumeron, ja myöhemmin heidän tavattuaan uudelleen miehen alkoholismi tulee romanssin tielle. Mies ei halua muuttua painostuksen alla, mutta alkoholin viemien perheenjäsenten muisto ei salli naisen enää kiintyä juoppoihin.

Mainitsin Kuolleiden lehtien päähenkilöiden pätkätyöläisyyden, sillä se liittyy elokuvan keskeiseen teemaan, katkokseen jatkuvuudessa, joka on myös tärkeä osa elokuvaa Mies vailla menneisyyttä. Molemmissa teoksissa jonkin asian – puhelinnumeron tai muistin – katoaminen muodostuu esteeksi elämän jatkumiselle. Menneisyydestä pitäisi rakentaa tietä eteenpäin, mutta jonkin asian puuttuminen aiheuttaa epävarmuutta. Myös elokuvien tilalliset ratkaisut ja tapahtumapaikat tukevat hämmentyneen välitilan teemaa. Elokuvassa Mies vailla menneisyyttä kodittoman päähenkilön epäselvää tilannetta yhteiskunnan marginaalissa ilmaistaan sijoittamalla tapahtumat joutomaille ja rannoille, joiden ääriviivat, muoto ja status elävät. Tapahtumapaikat ovat epämääräisiä ja tulkinnallisia esimerkiksi omistajuuden, sosiaalisten käytösmallien ja ajankohdan suhteen, eivätkä ne siten täysin takaa turvaa tai vakautta. Toisaalta juuri tilojen määrittämättömyys sallii ja majoittaa myös päähenkilön oman häilyvyyden. Se mahdollistaa välitilassa viipymisen ja sitä kautta lopulta muutoksen. Joutomaat ovat katkoksia kaupungin tilallisessa jatkumossa, mutta reunoja muodostaessaan ne ovat myös osa kaupunkia kiinnittyen siihen.

Kuolleet lehdet kiinnittää huomion kaupungin sisällä tapahtuvaan muutokseen. Työmailla tulevaisuuteen täytyy suhtautua toiveikkaasti, vaikka siihen ei näkisi syytä. Kuvassa rakennetaan Lyyra-uudisrakennuksen perustuksia Helsingin Kalliossa. Kuva: Pekka Vyhtinen 2020, Helsingin kaupunginmuseo

Siinä missä Mies vailla menneisyyttä tapahtuu joutomailla, Kuolleet lehdet puolestaan sisältää huomiota herättävän monta kuvaa rakennustyömaista. Kuvissa näkyvät Keski-Pasila, Hakaniemen siltatyömaa sekä Lyyra-korttelin työmaa Hakaniemessä. Kuolleet lehdet rinnastaa työmaat päähenkilön läpikäymään muutokseen. Rakentaminen ei toteudu helposti, näkymättömissä tai hujauksessa, vaan se vie tilaa ja aiheuttaa kaupungissa häiriötä. Rakennustyömaat vertautuvat päähenkilön raitistumisen eteen näkemään vaivaan, mutta myös laajemmin hänen vaikeuksiinsa kuvitella valoisampi tulevaisuus. Rakentamisen täytyy olla toiveikasta, vaikka rakennustyöläinen ei itse toivoa elättelisi.

Kuolleet lehdet tuo myös korostuneesti esiin kuvaushetken historiallisen kontekstin, kun radiossa toistuvasti tiedotetaan Venäjän hyökkäyksistä Ukrainaan. Tulevaisuus vaikuttaa uhkaavalta, ja usko tulevaan vaatii sitäkin enemmän vakaumusta. Mielestäni Kuolleet lehdet on yksi Aki Kaurismäen haikeimmista ja uupuneimmista elokuvista. Sen pohjalla on sodasta ja synkästä maailmankuvasta johtuva avuttomuuden tunnelma, jota rakennusalan vaatima tulevaisuususko vain korostaa. Miksi nähdä vaivaa ja rakentaa, kun joku voi pommittaa kaiken maan tasalle minä hetkenä hyvänsä?

Molempien elokuvien tilallinen ilmaisu on siis kietoutunut yhteen kerrottavan tarinan kanssa. Tilojen symbolinen merkitys kaupungissa, oli se sitten selittämättömien reuna-alueiden sallivuus hyödynnetyn alan ulkopuolella tai kaupungin sisällä myllertävä muutostyö, tukee kerrottavaa tarinaa. Lisäksi tunnistettavat tapahtumapaikat sitovat tapahtumat tuttuun maisemaan ja muodostavat kaupungille uusia merkityskerroksia. Moni Mies vailla menneisyyttä -elokuvan kuvauspaikoista oli kuvaushetkellä aidosti välitilassa. Kodittomien konttikylä sijoittui Hermanninrannan ja Kyläsaaren alueelle, joka on nyt ollut jo vuosia vimmaisesti rakenteilla. Komeetta-verkkojulkaisussa Klaus Maunuksela käy läpi Kyläsaaren alueen vaiheita ja suree viimeisten itäisen kantakaupungin joutomaiden katoamista. Maunuksela on huolissaan, että kaupungin tiivistyessä joutomaat pakenevat yhä kauemmas kaupungin reunoille ja samalla kaupungin sisältä pakenee tärkeä selittämätön ja vapaa tila, jossa voi muodostua vaihtoehtoisia tapoja olla. Elokuvan tekohetken jälkeen kahdessakymmenessä vuodessa moni selittämätön tai hyödyntämätön kohta kaupungissa on määritetty ja hyödynnetty.

Kaupunki, jolla on menneisyys

Aki Kaurismäen elokuvat tarjoavat monia erilaisia kulmia tarkastella arkkitehtuuria ja sen suhdetta aikaan sekä muutokseen. Elokuvan Mies vailla menneisyyttä joutomaat ja Kuolleiden lehtien rakennustyömaat kuvaavat kaupunkien muuttuvia alueita eri kohdista prosessia. Muuttuvien alueiden keskeneräisyys tekee niistä tulkinnallisia, minkä ansiosta niihin voi projisoida menneisyyden kaipuun sekä tulevaisuuden pelot tai toiveet.

Elokuvat tallentavat kaupunkia eri näkökulmasta kuin arkkitehtuurin virallinen historia, joka yleensä keskittyy yksittäisiin rakennuksiin ja niiden suunnittelijoihin. Elokuvien kautta välittyy jotain sen tekijöiden näkemyksistä menneisyydestä ja tulevasta, myös rakennetun ympäristön suhteen. Aki Kaurismäen elokuvat vaikuttavat jopa erityisesti etsivän ja tallentavan pian katoavia epämääräisyyden paikkoja. Näiden elokuvien avulla voi muistaa, miltä kaupunki näytti ennen kuin se on rakennettu ja selitetty täyteen. Elokuvatutkija Satu Kyösola onkin todennut, että Kaurismäen elokuvilla on tapana arkistoida katoavaa Suomea, joka sodan jälkeen kaupungistui ja modernisoitui vauhdilla. Elokuvat tallentavat näitä arkkitehtuuriin liittyviä merkityksiä, tarinoita ja mielikuvia, joihin voi olla vaikea päästä käsiksi arkkitehtuurin perinteisten esitystapojen kautta, mutta jotka vaikuttavat siihen, miten arkkitehtuuri koetaan. Kaurismäkeläinen estetiikka antaa epämääräisyydelle itseisarvon. Termi on tarttunut puhekieleen ja sen mukana myös ajatus katoavista epämääräisyyden paikoista. Paikoista, jotka kaupunkilainen muistaa, mutta joita voi olla vaikea selittää.

Lähteet

de Solà-Morales, Ignasi 1995. Terrain Vague. Teoksessa Anyplace. Toim. Cynthia Davidson. Cambridge: MIT Press.

Kyösola, Satu 2007. Viattomuuden kadotettu aika. Teoksessa Suomalaisuus valkokankaalla. Kotimainen elokuva toisin katsoen. Toim. Henry Bacon & Anneli Lehtisalo & Pasi Nyyssönen. Helsinki: Like, 167–188.

Lynch, Kevin 1977 (1960). The Image of the City. Cambridge: MIT Press.

Maunuksela, Klaus 2025. Saari jota ei ole — merkintöjä Helsingin itäisen kantakaupungin viimeiseltä joutomaalta. Komeetta 14.8.2025. https://komeetta.info/2025/08/14/saari-jota-ei-ole-merkintoja-helsingin-itaisen-kantakaupungin-viimeiselta-joutomaalta/ [haettu 25.1.2026]