Hakaniementori – unelma aukiosta
Hakaniemen toriaukio on ollut jatkuvan muutoksen ja muokkaamisen kohteena, etenkin kun huomioidaan myös tilaa ympäröivät rakennukset ja kadut. Viimeisten vuosikymmenten teemana on ollut paikan ”kasvojen kohotus”, virkistystilan synnyttäminen kaupunkisuunnittelun ja -muotoilun keinoin.
Hakaniementori puhuttelee minua vahvasti. Minulla on toriin erityinen suhde, sillä olen käsitellyt aihetta väitöskirjassani (1997). Tutkimukseni valmistuttua koin, että tämä on minun torini. Olen ollut myös töissä viereisessä Ympyrätalossa, ja muutoinkin käynyt säännöllisesti ostoksilla hallissa ja torilla. Toriaukiolla näkyvät ja tuntuvat eloisaksi toivotun ja toimivaksi nimetyn kaupunkitilan haasteet.
Rakennustöistä ei Hakaniementorilla näytä tulevan loppua. Kaupunki on prosessi, koetusti, valmista ei tule koskaan. Kun toria ympäröivä rakennettu miljöö edustaa vähintäänkin kolmatta rakennussukupolvea, niin epäilemättä alueen avoimet, rakentamattomat paikat ja väylät ovat käyneet läpi vähintään yhtä monet ja useammatkin muutokset ja muokkaukset.
Nykypäivän torit ovat etäällä ihmisten arjesta, jokapäiväisistä välttämättömyyksistä. Tori ei enää ole paikka, joka ruokkisi työtä tekevää kansaa niin, että siellä aterioitaisiin tai että sieltä hankittaisiin vaatteet. Kaupunkilaisten ja kaupunkivieraiden nälän tyydyttämiseksi alueen keskeisyyttä ja ehkä torin vetovoimaakin ovat tänä päivänä sijoittumisellaan aukion laidalle hyödyntämässä hampurilaisravintolat ja katuruokakioskit. Hakaniemen kauppahallin valmistuttua 110 vuotta sitten merkitsi tämä torille siirtymää ”hallittuun kauppaan”, kuten asian ilmaisin väitöstutkimuksessani. Torikauppiaille tarjoutui mahdollisuus asettua halliin ja sisätiloihin. Kojukaupalle saatiin uusi järjestys. Aukion elämää järjestettiin puhtauden ja terveyden ideoiden mukaisesti. Edes torikaupan hävikkituotteita, vihanneksia ja hedelmiä, eivät ruuan kerääjä-kierrättäjät enää saata nupukiviltä poimia.
Jonkinasteista paluuta ”puotikyläksi” basaareineen tapahtui, kun halli peruskorjauksen ja uusimisen ajaksi tyhjennettiin myyjistä ja torille tuli muutamiksi vuosiksi väistötila, tilapäinen kauppahalli (2018–2023). Väliaikainen, yksikerroksinen hallirakennus oli moderni, avoin tila, joka mittakaavaltaan asettui hyvin torille. Uuteen halliin oli helppo tulla, ja sen tunnelma oli tiivis ja eläväinen.
Kontaktitori
Hakaniementorin kehittelyä on jo viime vuosituhannen puolelta leimannut idea ”virkistystilasta”. Lämpimään vuodenaikaan torikahvilat ja nyt hallin kupeeseen avattu terassi luovat kokoontumisen paikkoja niin vakikävijöille kuin vierailijoille, kuten minulle. Kauppahalli, torikojut sekä torin lähipiiriin sijoittuvat kivijalkaliikkeet tarjoavat mahdollisuuden tehdä löytöretkiä. Itse olen saattanut torikierroksellani piipahtaa esimerkiksi pikaruokapaikassa, parturissa, levykaupassa tai muovitavaroiden erikoismyymälässä. Kallion rento kaupunginosatunnelma, jota turistisesta näkökulmasta voisi kuvata seikkailullisuutena, ulottuu Hakaniementorille.
Kun tori on toiminut yhteiskunnallisen vaikuttamisen foorumina, poliittisten kokoontumisten areenana, niin tämän päivän aktivistiryhmät eivät kaiketi ole toreille hakeutuneet. Torikerääntymisten edellytyksenä on, että liikekannalla ovat laajemmat joukot ja ihmismassat. Tämä vaikutelma välittyy parhaiten historiallisista valokuvista.
Virkistysfunktionsa rinnalla Hakaniementori on säilynyt ”liikennekeskuksena”. Reilut puolivuosisataa sitten toria hyödynnettiin bussien ruuhka-ajan päätepysäkkinä. Tänä päivänä aukion laitoja kulkevat niin pyörätiet, autot kuin raitiovaunut ja aukiolta näkymättömissä metro (perustettu 1982). Hakaniemen metroasemalta on maanalainen yhteys peruskorjattuun kauppahalliin. Metron pääsisäänkäynti, jonka ääreltä löytyvät kaupunkipyörät, sijoittuu osapuilleen yhteen kulmaan toria. Jännittävästi vastapäätä tuota kioskimaista metroaseman rakennusta on toinen lasiseinäinen kuutio torin toisella laidalla. Se on sisäänkäynti maan alle rakennettuun liikunta- ja leikkikeskukseen, joka kriisitilanteessa toimisi yleisenä väestönsuojana. Näin torille voitaisiin hakeutua vaaran uhatessa, mikä turvallisuutta tuova tehtävä historiallisesta näkökulmasta toriaukioilla onkin ollut. Tulipalon uhatessa avoimille kaupunkiaukioille on voitu vetäytyä tai viedä sinne omaisuutta turvaan, samalla kun rakentamattomat vyöhykkeet ovat olleet estämässä kaupunkipalojen hallitsematonta leviämistä.
Liikenteellisesti torialuetta on Hakaniemessä haluttu rauhoittaa, joka on saattanut toimia osin perusteluna myös torin viereisen rantavyöhykkeen pysäköintipaikoista luopumiselle. Toisaalta ja toisaalta, autollakin torille ja halliin olisi varmasti tarvetta tulla, vaikkapa silloin, kun haluan ostaa laatikollisen marjoja. Kaupunkibulevardi-ajattelua edustanee viimeistellyiksi suunnitellut liikenneväylät niin raitiovaunuille kuin polkupyörille. Näitä tuoreita liikennejärjestelyjä ennakoiden kaupunki siirsi varastoon Hakaniemenrantaan sijoitetun ”Maailman rauha” patsaan (elokuussa 2022). Poistamisen kohteena ei onneksemme ollut katuelämää ja torimaisemaa kokoava fokuspiste.
Miksei aina voi olla markkinapäivä?
Perinteisten markkinatapahtumien aikana Hakaniementori näyttäytyy yhä vilkkaasti elävänä saarekkeena. Noina hetkinä torikauppa antaa kaupunkikuvalle sen paraatiunivormun, enemmän kuin tori ehkä oikeastaan ansaitsisi. Aukio tuntuu aidosti elävän eikä se ole vain pakotetun läpikulkemisen paikka. Ostoksille saavutaan etäämpääkin, siellä ovat edustettuina muutkin kuin kaupunkia jakaneen Pitkänsillan pohjoispuolen asujaimisto, siltasaarelaiset, Merihaan asukkaat tai kalliolaiset.
Tutulla tavalla toriaukion viihtyisyyttä on pyritty kasvattamaan lisäämällä siirrettäviä kukkaistutuksia ja pysähdykseen houkuttavia istuinpenkkejä. Aukion länsireunan liikerakennusten koleiden julkisivujen vastapainona itäreunaa rajaa paitsi katu, myös esteettisesti viimeistelty lähes geometrinen vihervyöhyke. Tämä pitkänomainen puistikko on kuitenkin lähinnä korkeiden asuintalojen edusaluetta. Joissain visioissa tämänkaltainen puiden istutus tai ”viherpesu” lisäisi Hakaniementorin viihtyisyyttä, ja sitä myöten varmasti myös käyttöä ja ehkä paikan turvallisuuttakin toki riippuen siitä, millaisia porukoita torille kerääntyisi.
Avara tori on väljä tila, jonka käyttötarkoituksen ja toiminnan raamit ovat määrittyneet löyhästi. Tilan avoimuus voidaan nähdä voimavarana, mutta samalla se on vaativa ”tyhjä taulu” kaupunkisuunnittelijalle. Ehkä liikayrittäminen ja täsmäratkaisujen tarjoaminen tulisi jättää vähemmälle – ja Hakaniementorin tapauksessa hyväksyä sen kiehtova omannäköisyys. Avoimen kaupunkiaukion habitusta leimaa aina jonkinasteinen pysähtyneisyys. Kaupunkilaista elämäntapaa ja -tyyliä on vaikea ennakoida ja vielä vaikeampaa sitä on ohjailla. Kehittämislistojen kootut urbaanit ideat ovat yhtä väkeviä kuin kaupunkilaisten kyselytutkimuksissa heittämät ideat tuohon milloinkaan täyttymättömään toiveiden tynnyriin.
Kävisikö tilan tulevista, joustavista käyttömuodoista inspiroivaksi esimerkiksi se, kun pahimpaan lumiaikaan on Hakaniementorille sallittu autojen tilapäinen pysäköinti? Varsinaisesta piristysruiskeesta aukion elävöittämiseksi pysäköintipaikkojen laajentumassa ei ollut kysymys, vaikkakin omanlaistaan tilan kutsuvuutta se saattoi ilmentää. Onnistunut tapaus eläväksi suunnitellusta julkisesta kaupunkitilasta on Helsingissä ollut Musiikkitalon ja Kiasman välinen terassoitu puistoalue. On tavoitettu urbaania kivuutta, johon kuuluu toisten ihmisten läsnäolo ja seuraaminen, tosin säävarauksella.

Valokuva: Lasse Sundberg
Lähteet:
Kopomaa, Timo 1997. Tori – marginaali – haastava kaupunki. Tilatapauksia julkisten ulkotilojen käytöstä ja reunimmaisista käytännöistä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 670. Helsinki.
Kopomaa, Timo 2012. Hakaniementori. Avoin tila täynnä mahdollisuuksia. Teoksessa Unioninakseli – pääkaupungin läpileikkaus, toim. Henrik Meinander. Teos, Helsinki.
Kopomaa, Timo 2020. Täydellistyvä kaupunki, kiehtova urbaani. Helda Open Books, Helsinki.
Timo Kopomaa
VTT Timo Kopomaa on kaupunkitutkimuksen dosentti. Hän on työurallaan työskennellyt muun muassa yksityisenä tutkijana, tietokirjailijana ja akateemisena opettajana. Urbaanien kysymysten ohella hän on kirjoittanut kännykkäkulttuurista, hitaamman elämäntavan edellytyksistä, vanhuuden kohtaamisesta, suomirockin kehityksestä ja höntsyilystä liikuntamuotona. Näihin teemoihin on aina sisältynyt havaintoja elinympäristön tilallisen vaihtelun yhteydestä kaupunkilaisen elämäntavan muutoksiin.