Tässä kirjoituksessa tarkastelemme yhteisöllistä senioriasumista huolenpidon ja naapuruuden näkökulmasta. Pohdimme, millaisia huolenpidon ja välittämisen tapoja rakentuu yhteisöllisissä senioritaloissa ja millainen merkitys arjen jaetuilla tiloilla ja toiminnoilla on naapuruuden ja huolenpidon muodostumiselle. Artikkeli perustuu Senioriasumisen yhteisöllinen tulevaisuus (SENORA) -hankkeessa kerättyyn asukastyöpaja-aineistoon.

Kiinnostus yhteisöllisiä asumismuotoja ja resurssien yhteiskäyttöä kohtaan on kasvanut 2000-luvulla. Yhteisöllisen elämäntavan on usein nähty toimivan vastaiskuna nyky-yhteiskunnan yksilökeskeisyydelle tarjoamalla mahdollisuuksia osallisuuteen ja yhteenkuuluvuuteen. Asumismuodon houkuttimina on pidetty vilkkaampaa sosiaalista elämää sekä mahdollisuuksia jakaa arkea ja osallistua yhteiseen tekemiseen muiden asukkaiden kanssa. Myös tavallista asumista runsaammat yhteistilat sekä jaetut materiaaliset resurssit, kuten yhteiskäyttöinen puutarha tai harrastehuoneet, houkuttelevat monia.

Yhteisöllisen asumisen sosiaalinen ulottuvuus

Yhteisöasuminen eroaa perinteisistä asumismalleista siinä, että asukkaat ovat keskeisiä toimijoita yhteisön luomisessa joko rakennuttamisesta lähtien tai vähintäänkin toiminnan suunnittelijoina ja organisoijina. Lisäksi asukkaiden käytössä on yksityisten asuintilojen lisäksi erilaisia yhteiskäyttötiloja. Yhteistiloja voivat olla esimerkiksi keittiö ja ruokailutila, kirjasto, harrastehuoneet kuten kuntosali tai verstas sekä piha- ja puutarha-alueet, jotka tarjoavat puitteet yhteistoimintaan ja säännöllisiin kohtaamisiin. Jaetut tilat toimivat sosiaalisen vuorovaikutuksen solmukohtina, jotka tiivistävät naapureiden välisiä suhteita ja helpottavat asioiden ja tavaroiden jakamista. Esimerkiksi asukkaiden yhteinen keittiö, kirjasto tai pihan kasvatuslaatikot mahdollistavat paitsi sosiaalista vaihtoa myös hyödykkeiden yhteiskäyttöä.

SENORA-hankkeessa tutkimme yhteisöllisiä senioritaloja, eli ikärajattuja asumisyhteisöjä, joissa asutaan itsenäisesti. Kyseessä ei siis ole asumispalvelu, vaan niin sanottu tavallinen asuminen. Tämä artikkeli keskittyy hankkeen tapaustutkimusaineistoon, johon valikoimme eri puolilla Suomea sijaitsevia yhteisöllisiä senioritalokohteita. Osa kohteista oli asukkaiden aloitteesta syntyneitä yhteisöjä ja osa yhdistys- tai säätiöpohjaisia senioritaloja. Kaikki tapauskohteet olivat kerrostalomuotoisia ja niitä yhdisti runsas yhteistilojen määrä sekä asukkaiden organisoima säännöllinen yhteistoiminta, johon kuului muun muassa erilaisia harrastuskerhoja, yhteisöllistä ruoanlaittoa, talkoita, viljelyä, kausijuhlia, kulttuuria sekä yhteisökokouksia. Kutsuimme työpajoihin yhteisöjen asukkaita keskustelemaan tilojen ja asuinympäristön, yhteistoiminnan, sosiaalisten suhteiden, keskinäisen avun, digitalisaation sekä tulevaisuuden teemoista.

Useimmat hankkeen työpajoissa mukana olleista asukkaista olivat valinneet yhteisöasumisen laadukkaiden yhteistilojen, keskeisen sijainnin, yhteisöllisyyden sekä yhteisön tuoman turvan takia. Erityisesti perheettömille asukkaille yhteisön tarjoamat sosiaaliset suhteet ja tukiverkko olivat tärkeitä asumisvalintaan vaikuttaneita tekijöitä. Muuttosyistä keskusteltaessa asukkaat tyypillisesti vertasivat yhteisömuotoista asumista tavalliseen kerrostaloasumiseen. Yhteisöllisessä asumismuodossa asukkaiden koettiin tutustuvan toisiinsa helpommin, tervehtivän ja auttavan toisiaan ja tekevän asioita enemmän yhdessä kuin tavallisessa kerrostaloasumisessa, jossa naapurit eivät välttämättä edes tervehdi toisiaan.

Brittiläinen The Care Collective -tutkijaryhmä kirjoittaa tänä vuonna suomennetussa Hoivamanifestissa, miten juuri naapuruus on voimakas paikallisen ja vastavuoroisen yhteisöhoivan epävirallinen muoto. Vahva naapuruus ja siihen liittyvä huolenpito ja solidaarisuus tarjoavat asukkaille mahdollisuuden tulla nähdyksi ja kuulluksi yhteisön jäseninä sekä osallistua aktiivisesti arjen toimintaan. Asumisen yhteisöllisyys näyttäytyy näin paitsi sosiaalisen kanssakäymisen rikastuttajana, myös arkisen huolenpidon perustana: naapuri voi olla se, joka huomaa poissaolon, tarjoaa apua yllättävässä tilanteessa tai yksinkertaisesti kysyy, mitä kuuluu.

Huolenpidon tilat ja käytännöt

Yhteisöihin sisältyy usein ajatus keskinäisestä välittämisestä ja huolenpidosta. Yhteisöllisissä senioritaloissa huolenpito näyttäytyy usein epämuodollisena ja vastavuoroisena toisista välittämisenä. Konkreettisesti huolenpito voi ilmetä esimerkiksi kauppa-apuna, auttamisena kodin pienissä askareissa, digitukena, kuten sähköisten varausjärjestelmien tai älytelevision käytön avustamisena, sadonkorjuun jakamisena tai pelkästään läsnäolona ja kuulumisen vaihtona. Asumisyhteisöjen jaetuissa tiloissa tapahtuvat toistuvat kohtaamiset luovat mahdollisuuksia huomata, milloin toinen asukas tarvitsee tukea tai jos jotakuta asukkaista ei ole hetkeen näkynyt.

Huolenpidon ja välittämisen etiikkaa teoretisoineet Bernice Fisher ja Joan Tronto ovat määritelleet hoivan”lajille ominaisena toimintana, joka sisältää kaiken sen mitä teemme jatkaaksemme ja korjataksemme ’maailman’ niin, että voimme elää siellä niin hyvin kuin mahdollista”. Heidän mukaansa hoiva ja huolenpito voidaan jakaa neljään vaiheeseen: 1) välittäminen (caring about), 2) vastuun ottaminen (taking care of), 3) huolenpidon toteuttaminen (care-giving) ja 4) huolenpidon vastaanottaminen (care-receiving). Myöhemmin Tronto lisäsi teoriaan viidennen ulottuvuuden: 5) solidaarisuuden ja yhteisen huolenpidon (caring with).

Senioritalojen arjessa huolenpidon vaiheet voivat näkyä konkreettisesti esimerkiksi näin: asukas huomaa naapurin poissaolon tai väsymyksen (vaihe 1), päättää kysyä kuulumisia tai tarjoutuu auttamaan (vaihe 2), tekee kauppareissun toisen puolesta tai auttaa laittamaan ruokaa (vaihe 3), ja naapuri ottaa avun vastaan (vaihe 4). Kun nämä arkiset teot toistuvat ja niistä tulee osa yhteisön kulttuuria, syntyy myös solidaarisuutta ja jaettua vastuuta (vaihe 5). Hoivaeettinen näkökulma yhteisöjen keskinäiseen apuun auttaa ymmärtämään, miten näennäisesti pienet teot ja kohtaamiset rakentavat luottamusta, keskinäistä huolenpitoa ja yhteisön jatkuvuutta. Samalla näkökulma tuo esiin keskinäisen huolenpidon yhtenä hoivan muodoista ja haastaa yksilökeskeisen autonomian ihanteen ja tuo tilalle toisenlaisen lähtökohdan: keskinäisriippuvuuden tunnustamisen ja sen arvostamisen.

Yhteisömuotoisen asumisen kontekstissa paikka on tärkeä huolenpidon ja välittämisen konteksti. Kaupunkisuunnittelija ja -tutkija Patsy Healeyn mukaan paikat eivät ole vain fyysisiä ympäristöjä, vaan sosiaalisesti ja kulttuurisesti latautuneita tiloja, jotka voivat mahdollistaa huolenpidon. Yhteiset tilat – kuten kerhotilat ja piha-alueet – muodostuvat huolenpitoa mahdollistaviksi paikoiksi, joissa vuorovaikutus ja arjen toiminnot linkittyvät toisiinsa. Healeyn näkökulmasta paikasta huolehtiminen (caring for place) ei ole pelkkää materiaalisen tilan tai luonnon ylläpitoa, vaan myös jatkuvaa neuvottelua merkityksistä, vastuista ja yhteisön arvoista.

Kun yhteisössä päätetään, miten yhteisiä tiloja käytetään, millaisia tapahtumia niissä järjestetään tai miten pihaa hoidetaan, kyse on samalla yhteisön identiteetin ja huolenpidon kulttuurin rakentamisesta. Huolenpito ei ole vain yksilöiden välistä toimintaa, vaan osa laajempaa suhdetta paikkaan, jossa eletään ja johon sitoudutaan. Huolehtiessaan yhdessä pihasta, kasvatuslaatikoista ja yhteisistä tiloista senioriyhteisöjen asukkaat eivät ainoastaan ylläpidä fyysistä ympäristöä, vaan he myös luovat hoivaavaa yhteisöä. Tässä suhteessa jaetuilla tiloilla on merkittävä rooli. Huolellisesti suunnitellut saavutettavat jaetut tilat houkuttelevat ajanviettoon, madaltavat kynnystä kohdata naapureita sekä tukevat tilojen yhteiskäyttöä ja huolenpidon kulttuurin muodostumista.

Huolenpidon kulttuurin soveltaminen laajemmin kaupunkitilaan

Jaetut tilat ja resurssit ovat yhteisöllisen asumisen keskeisiä elementtejä, mutta niiden periaatteita voidaan soveltaa myös laajemmin kaupunkiympäristöön. Esimerkiksi avoimet yhteisöpuutarhat, kierrätyskioskit, harrastustilat ja muut kohtaamista ja yhteiskäyttöä tukevat tilat voivat toimia paikkoina, joissa jaetaan osaamista, materiaalisia resursseja sekä aikaa muiden kanssa. Tilojen ja resurssien tehokkaampi yhteiskäyttö tukee yksilöllisen kulutuksen hillitsemistä ja kaupunkien ekologista kestävyyttä. Samalla jaettu omistajuus voi vahvistaa sosiaalista kestävyyttä, jos ihmiset oppivat jakamaan resursseja, huolehtimaan asuinympäristöstään sekä rakentamaan vastavuoroisia ja välittäviä suhteita muiden kaupunkilaisten kanssa.

Kuten tässä artikkelissa olemme tuoneet esiin, huolenpito ja välittävä naapuruus syntyvät näennäisen pienistä, mutta pitkään jatkuessaan suuren vaikutuksen aikaan saavista teoista ja tiloista, kuten kauppa-avun tarjoamisesta, tavaroiden yhteiskäyttöpisteistä, yhteisöviljelystä tai huomioimisesta, jos jotakuta asukkaista ei ole näkynyt. Kaupunkisuunnittelussa ja palvelujen järjestämisessä voidaan hyödyntää samoja periaatteita: luoda tiloja ja infrastruktuuria, jotka mahdollistavat kohtaamisia, yhteisiä projekteja, resurssien jakamista ja solidaarisuuteen perustuvaa toimintaa.

Johtopäätökset

Tarkastelumme huolenpidosta yhteisöllisissä senioritaloissa osoittaa, miten huolenpito ei synny itsestään, vaan rakentuu sopivien tilallisten ratkaisujen mahdollistamien toistuvien kohtaamisten ja yhteisössä muodostettujen jaettujen käytäntöjen kautta. Keskeistä on, että vaikka senioritalojen asukkaat ovat nimensä mukaisesti ikääntyneitä ihmisiä, he eivät ole vain huolenpidon vastaanottajia vaan myös aktiivisia toimijoita ja huolenpitäjiä, jotka luovat ja ylläpitävät suhteita ja kantavat vastuuta toisistaan ja ympäristöstään.

Laajemmassa perspektiivissä yhteisöllisen asumisen periaatteet tarjoavat ituja myös kaupunkien ja palvelujärjestelmien kehittämiselle. Yhteisölliset senioritalot eivät siis ainoastaan vastaa ikääntyneiden asumistarpeisiin, vaan ne voivat toimia esimerkkeinä siitä, miten huolenpito ja yhteisöllisyys voidaan kytkeä osaksi kestävää asumista ja kaupunkisuunnittelua. Yhteisöllisiä asumisen muotoja tarkastelemalla voidaan hahmottaa tulevaisuutta, jossa asuminen ei ole pelkästään yksin pärjäämistä, vaan jakamista, jossa huolenpito ja välittävä naapuruus ovat arjen keskiössä.

Lähteet:

Alam, A., & Houston, D. (2020). Rethinking care as alternate infrastructure. Cities, 100, 102662. https://doi.org/10.1016/j.cities.2020.102662

The Care Collective (2025). Hoivamanifesti: Keskinäisen riippuvaisuuden politiikka. Eurooppalaisen filosofian seura.

Fisher, B. & Tronto J. (1990). Toward a Feminist Theory of Caring. Teoksessa Circles of Care: Work and Identity in Women‘s Lives. University of New York Press, 35–61.

Healey, P. (2022). Caring for place: Community development in rural England. Routledge.

Jolanki, O., Lampio, T., Rantala, A., Valkama, O., Lukka, J. & Maununaho, K. (2025). SENORA Senioriasumisen yhteisöllinen tulevaisuus – tutkimushanke 5/2024–4/2025. Tampereen yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-4002-5

Jolanki, O. (2025). Searching for a Good Place to Live and Grow Old—A Collaborative Senior Community in Finland. Journal of Aging and Environment, 1–19. https://doi.org/10.1080/26892618.2025.2522279

Tronto, Joan C. 2013. Caring democracy: Markets, equality and justice. New York: New York University Press